0

Punkaharjun yrittäjät palkitsi kuusenkoristelijat – päiväkodin lapsille jaettiin stipendejä

Lasten mehuhetki piparien ja keksien kera vietettiin viime torstaina Punkaharjun entisen kunnantalon valtuustosalissa. Paikalla oli Punkaharjun päiväkodin lapset, jotka palkittiin kolmella kunniakirjalla ja kolmella 50 euron stipendillä.
Palkinnot jakoi Punkaharjun yrittäjät ry omille yhteistyökumppaneilleen, päiväkodin lapsille. Palkintoja luovuttamassa olivat puheenjohtaja Ruth Lähdeaho-Kero ja varapuheenjohtaja Laura Muhonen.
Osapuolet ovat tehneet yhteistyötä Jouluraitti-tapahtuman järjestelyissä, joissa lapset ovat koristelleet jouluraitille asetetut joulukuuset. Kylän pääväylälle asetettuja kuusia oli tänä vuonna neljä kappaletta, joten lapsilla oli mukavasti puuhaan niiden koristelussa.

Omat palkintonsa saivat Viikareiden, Kersojen ja Tiitiäisten ryhmät. Heti palkitsemisen jälkeen lapset eivät vielä osanneet kertoa, mihin palkintorahat käytetään, mutta jotain mukavaa niillä hankitaan tai tehdään.
Päiväkodilta kerrottiin, että vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin. Luminen talvi kelpaa lapsille, joilla on paljon mukavaa tekemistä päiväkodin pihalla.
– Ollaan myös luisteltu paljon, lapset kertoivat.

Viikon kysymys

Aloitatko syksyn tullen uuden harrastuksen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...