Senioriliikunnan iloa Enonkoskella – senioreiden liikuntaneuvonta-projektin 50 osallistujapaikkaa täyttyivät nopeasti

Kunnan ja Tanhuvaaran Urheiluopiston yhteistyössä järjestämä senioreiden liikuntaneuvonta-projekti nautti suurta suosiota.
– Kaikki 50 paikkaa varattiin kahdessa viikossa. Kysyntä ja suosio on niin hyvä, että syksyllä on tarkoitus järjestää uusi vastaava ryhmä, kunnan liikunnanohjaaja Jonna Immonen iloitsee.
Senioreiden ryhmä kokoontui kahdesti. Ensimmäisellä kerralla matkattiin kunnan tarjoamalla bussilla Tanhuvaaraan. Kaksi viikkoa myöhemmin, viime keskiviikkona, tavattiin Enonkosken liikuntatalolla.
Ensimmäisellä kerralla liikuntaneuvojaopiskelijat toteuttivat senioreille alkukartoituksen ja testaukset. Kahden viikon aikana he laativat ryhmän senioreille henkilökohtaiset liikuntasuunnitelmat.
– Yhtä opiskelijaa kohti oli käytännössä kaksi senioria. Jokaiselle jäi aikaa keskittyä hahmottelemaan juuri hänen asiakkaalleen sopiva liikuntaohjelma.

Suunnitelmissa otettiin huomioon jokaisen liikunnallisten tarpeiden lisäksi erityisrajoitukset.
– Parin viikon päästä opiskelijat soittavat vielä ohjattavilleen ja kysyvät, miltä ohjelma on tuntunut ja tarvitaanko siihen muutoksia, liikunnanopettaja Arja Laine Tanhuvaarasta mainitsee.
Senioreiden antama palaute Tanhuvaara-käynnin jälkeen oli kiittävää.
– Myös opiskelijat ovat hyvällä mielellä, heille on mieluisaa oppia työtä käytännön kautta, Laine sanoo.
Senioreiden liikuntasuunnitelmat toteuttaneet opiskelijat ovat ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita ja heitä on 29.
Käytännön työ ei ole vielä opiskelijoille näyttökoe, sellaisen he suorittavat myöhemmin keväällä.
– Tästä tulee heille suullinen palaute. On hienoa nähdä, ettei sukupolvien välistä kuilua ole, vaan yhdessä toimiminen on sujunut luontevasti.

Arja Laine on tyytyväinen siihen, että Tanhuvaaran Urheiluopisto voi olla yhteistyön kautta vaikuttamassa oman alueen senioreiden hyvinvointiin.
– Enonkosken kunnalla on kaikin puolin hyvä suuntaus asukkaiden terveyden puolesta.
Senioreiden liikuntaneuvonta-projekti toteutettiin kunnan puolelta osana Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen-projektia, johon kunta osallistuu. Viime vuonna startannut hanke jatkaa vuoteen 2020 saakka.
– Hankkeen tiimoilta perustettiin senioreiden liikuntaraati. Sen kokoontumisessa tuli puheeksi, että liikuntatestaukselle olisi tarvetta, Jonna Immonen muistelee.
Yhteydenotto Tanhuvaaraan tuotti tulosta, syntyi senioreiden liikuntaneuvonta-projekti.
– Kuultiin kuntalaisia, heidän toiveitaan, Immonen hymyilee.

 

Paritanssissa oli mukavasti menoa ja meininkiä.

Jokainen liikkuu rajoitteidensa mukaan

Kaikkiaan yli 80 henkeä liikkui viime keskiviikkona Enonkosken liikuntatalon salissa. Ensin jumpattiin, sitten tanssittiin paritansseja.
Iloinen liikunnallinen hetki kuului Senioreiden liikuntaneuvonta-projektin toiseen tapaamiseen.
Enonkoskelaiset Airi Laitinen ja Erkki Redsven toistivat jumppaliikkeitä hymyssä suin, istuen.
– Meillä on molemmilla polvi kipeänä ja leikkaushoito edessä. Teemme minkä pystymme istualtaan, Airi Laitinen kertoi.
Molemmat olivat tyytyväisiä sekä Tanhuvaaran käynnin että liikuntatalon päivien antiin. Tanhuvaarassa pelattiin myös liikunnallisia pelejä, jotka olivat kaksikon mieleen.
Opiskelijat saivat kiitosta ystävällisyydestä ja ammattimaisesta asenteestaan.
– He ottivat hienosti huomioon jokaisen rajoitteet, meillä on omissa ohjelmissa polvia säästäviä harjoituksia. Ne tulevat kotona käyttöön.

Molemmat kiittävät Enonkosken kuntaa panostuksesta ikäihmisten liikuntaan ja terveyteen.
– Paljon tuli uusia asioita, sellaisia liikkeitä, joita ei ole osannut edes arvata, että seniorikin voi tehdä, Erkki Redsven kuvaili.
Enonkoskelainen Lauri Korppi osallistui ryhmään vaimonsa Kaija Korpin kanssa.
– Kuntoilen muutenkin paljon, mutta täältä tuli siihen uusia vinkkejä. Käyn jo jumpassa, nyt lähden mukaan myös kuntosaliryhmään, Lauri Korppi mainitsi.
Henkilökohtaiset ohjelmat saivat häneltä kiitosta. Kumpikin sai kuntoiluun uutta pontta.
– Kaijalle tuli hieman enemmän uusia liikunta-asioita. Voin lämpimästi suositella tätä kaikille senioreille. Toivottavasti lähikunnatkin tarttuvat tällaiseen hyvään ideaan, hän totesi.

 

 

 

Penkkilenkit, Vertaisveturit ja uusia liikuntaryhmiä

Kuntalaisten toiveita kuulemalla syntyi myös penkkilenkki, joka toteutetaan tänä vuonna. Kirkonkylän alueelle sijoitetaan 200 metrin välein penkkejä, joista jokaisen luona on tehtäväkortti.
– Ulkoilu ei jää enää niin kunnosta kiinni. Penkeille pääsee istahtamaan ja halutessaan voi suorittaa korteissa neuvottuja jumppaliikkeitä, Jonna Immonen kuvailee.
Syksyllä alkaa myös toiveista kummunnut matalan kynnyksen jumpparyhmä. Tällä hetkellä toimivat jumpparyhmät ovat hänen mukaansa lähes järjestään täynnä.
– Senioreiden kuntosaliryhmässä on yli 20 osallistujaa. Siksi aloitimmekin juuri toisen ryhmän, jotta kaikki halukkaat mahtuvat mukaan ohjattuun kuntosaliliikuntaan.

Jonna Immonen ja fysioterapeutti, Fysio Tervarannan yrittäjä Tarja Pirinen järjestävät lisäksi yhdessä Vertaisveturi-koulutusta. Ensimmäisessä koulutuksessa oli syksyllä seitsemän osallistujaa.
– Heistä tuli omien liikuntaryhmiensä ohjaajia, vertaisvetureita. Toinen koulutus järjestetään nyt keväällä.
Immosen mukaan enonkoskelaiset ovat iloisia liikkujia, ikään katsomatta. Kunta vastaa huutoon tarjoamalla monipuoliset mahdollisuudet liikkua.
– Yritämme järjestää jokaiselle jotain tarjontaa. On enää itsestä kiinni, että lähtee liikkumaan. Se kannattaa aina, Immonen kannustaa.

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Joko lunta on maassa riittävästi

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...