0

Lääkärihelikopterin sijoittamisesta kantelu

Punkaharjulta ja Parikkalasta on tehty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle lääkärihelikopterin sijoittamisesta Uttiin. Päätöksen lääkärihelikopterin sijoittamisesta teki hallituksen reformiministerityöryhmä viime joulukuussa.
Kantelussa pyydetään oikeusasiamiestä tutkimaan, onko päätös helikopterin sijoittamisesta oikeusasiamiehen 16.7.2015 tekemän ratkaisun mukainen ja takaako se yhdenvertaisen palvelun saatavuuden hätäpotilaille kaikkialle Suomessa.
Kantelun allekirjoittajista yksi on punkaharjulainen Raimo Laamanen. Muut kantelun takana olevat henkilöt ovat Markku Uimonen ja Kari Niiranen Parikkalasta sekä Jukka Niiranen Lappeenrannasta.
Kantelijoiden mielestä kansalaisten yhdenvertaisuus ei toteudu työryhmän päätöksessä.

Kantelussa tuodaan esille, että sosiaali ja terveysministeriön asettaman asiantuntijatyöryhmän mielestä Lappeenrannan sijoituspaikka on parempi vaihtoehto palvelujen saatavuuden, tehtävämäärien, tavoitettavan väestön sekä äärellä olevan päivystyssairaalan kannalta tarkasteltuna.
– Jos helikopterin sijoituspaikaksi nyt asiantuntijoiden mielipiteen vastaisesti tuleekin Utti, jättää se suuren osan Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon asukkaista sekä kesäasukkaista lääkärihelikopterin palvelualueen ulkopuolelle, kantelussa sanotaan.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...