0

Sosteri menestyi Lääkäriliiton laatupalkintokilpailussa

Sosteri kisasi kolmen parhaan joukkoon Lääkäriliiton laatukilpailussa. Voiton vei Rovaniemen terveyskeskus saavutuksistaan diabetespotilaiden hoitosuunnitelmatyössä. Sosterin kuntayhtymäjohtaja Panu Peitsaro pitää Sosterin finaalisijaa merkittävänä.

– Lääkäripäivät ovat merkittävä areena jakaa tekemäämme kehittämistyötä muiden alalla toimivien tietoon.

Sosterin prosessijohtamisen taustalla on tarve tarjota asiakkaille viiveetön hoitoonpääsy ja kehittää nopeammat hoitopolut, eli viiveetön pääsy hoidosta pois.

  • Asiakkaalle muutos näkyy lisääntyvänä henkilökohtaisena hyvinvointia. Kun esimerkiksi kivuista pääsee nopeammin eroon, hyvinvointi kasvaa. Toisaalta yhteiskunta säästää, kun sairauslomat ovat lyhyempiä, eivätkä ongelmat ehdi pitkittyä ja monimutkaistua, Peitsaro sanoo.

Lääkäriliiton laatupalkinto myönnetään lääkäriryhmälle, lääkärin johtamalle moniammatilliselle ryhmälle tai yksittäiselle lääkärille toiminnan tuloksellisesta kehittämisestä. Sosterissa hoitopolut ovat kehittämistyön myötä lyhentyneet rutkasti.

  • Esimerkiksi rintasyövän hoitopolku on meillä lyhentynyt noin 50 vuorokaudesta 20 vuorokauteen, ja vastaavasti tekonivelpotilaan hoitopolku noin 190 vuorokaudesta 55 vuorokauteen. Asiakastyytyväisyyden tulos koko viime vuodelta oli 93,3, prosenttia, mikä on todella hyvä tulos, Peitsaro sanoo. Hän kiittää henkilökuntaa tämän kaiken mahdollistamisesta.

    Sosterin muodostavat sen jäsenkunnat Savonlinna, Enonkoski, Sulkava ja Rantasalmi. Savonlinnassa Sosterilla on Savonlinnan keskussairaala ja sen yhteispäivystyspalvelut.

Laatupalkintofinaali järjestettiin Helsingin messukeskuksessa perjantaina 11.1.2019. Sosterin ja Rovaniemen lisäksi finaalissa oli Vantaan kaupungin terveyskeskusten ehkäisy- ja perhesuunnittelupalvelut, joka on onnistunut raskaudenkeskeytysten vähentämisessä.

Palkinnon saajan valitsi Lääkäriliiton laatuneuvosto, jossa ovat edustettuina Lääkäriliiton lisäksi Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Finska Läkäresällskapet ja Lääkäriyritykset ry.

Viikon kysymys

Muuttaako valoisa aika unirytmiäsi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...