0

Tapaninpäivänä sää poutaantuu ja ajokeli on hyvä koko maassa – loppuviikon sää jatkuu epävakaisena

Joulupäivänä sää lauhtui ja eri puolilla maata on tullut laajalti vesi- tai lumisateita sekä jäätävää tihkua.

Tapaninpäivänä sää poutaantuu ja ajokeli on hyvä koko maassa.

Ilmatieteen laitoksen joulupäivänä 25. joulukuuta tekemän ennusteen mukaan joulupäivänä maahamme saapunut vesi- ja lumisadealue liikkuu itään ja sää lauhtuu laajalti maassamme.

Sadealueen yhteydessä tulee myös jäätäviä tihkusateita ja sadealueen länsipuolella paikalliset sade- tai lumikuurot ovat vielä mahdollisia. Ajokeli on joulupäivänä laajalti huono sekä sateen että lauhtumisen vuoksi.

Illan ja yön aikana sateet väistyvät vähitellen itään ja sää selkenee osittain lännestä alkaen.

Tapaninpäivänä jokunen lumikuuro voi tulla vielä itärajan tuntumassa sekä Keski- ja Pohjois-Lapissa, muutoin maassamme vallitsee pohjoisen ja lännen välinen ilmavirtaus.

– Sää on tapaninpäivänä poutainen sekä osaksi selkeä ja ajokeli on hyvä koko maassa, sanoo meteorologi Juha Tuomala.

Loppuviikon sää jatkuu epävakaisena ja ajoittain lauhana maan etelä- ja länsiosissa.

Voimassa olevat varoitukset:
https://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Joulunajan säät (tilastotietoa):
https://ilmatieteenlaitos.fi/joulunaika

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...