Vihreiden Järvinen lähtee ehdolle eduskuntavaaleihin – Kaakkois-Suomesta yritetään saada läpi kaksi vihreää edustajaa

Kerimäkeläinen kansanedustaja Heli Järvinen (vihr.) on päättänyt lähteä ehdolle Kaakkois-Suomen Vihreiden pyynnöstä kevään eduskuntavaaleihin. Järvinen on toisen kauden kansanedustaja,  ja hän on toiminut muun muassa Vihreiden naisten puheenjohtajana sekä tällä kaudella eduskuntaryhmänsä ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtajana.

–Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja köyhyyden torjumiseksi tarvitaan tomerampia tekoja. Koulutus ja tasa-arvo kaipaavat kehittäjiä nykyhallituksen leikkausten tilalle. Myös pienituloisten eläkeläisten tilannetta on parannettava pikaisesti, Järvinen listaa tulevan kauden haasteita.

Järvinen ilmoitti ehdokkuudestaan tavatessaan Mikkelissä torilla ihmisiä lauantaina yhdessä puolueen puheenjohtajan Pekka Haaviston kanssa.

–Olen iloinen saadessamme Helin vaaliveturiksi, sillä hän on määrätietoinen ja osaava toimija, joka on tehnyt paljon töitä tasa-arvon, työelämän joustavuuden sekä erityisesti pienyrittäjien tilanteen edistämiseksi. Vahva tavoitteemme on saada nyt Kaakkois-Suomesta läpi kaksi kansanedustajaa, Haavisto toteaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Puruveden seudulla järjestetään joulun alla kymmeniä Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia - aiotko osallistua?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...