Eläkeliiton Itä-Savon piiriä keskusteluttivat ikäihmisten asumiskysymykset niin kotona kuin laitoksissa – puheenjohtajana jatkaa Maire Hämäläinen

Eläkeliiton Itä-Savon piirin kokousta keskusteluttivat ikäihmisten asumiskysymykset niin kotona kuin laitoksissa.  Piirin syyskokous pidettiin  Kerimäen Pääkannassa

– Paljon puhutaan mahdollisimman pitkään kotona asumisen mahdollisuudesta, mutta onko siihen aina ikäihmisen kannalta inhimillisiä perusteita, kyseenalaisti piirin puheenjohtaja Maire Hämäläinen piirin syyskokouksessa.

– Vaikka kotihoitoon on lisätty henkilökuntaa, päivittäiset kodinhoitajan käynnit ovat pikaisia, eikä inhimilliselle kohtaamiselle, ajatusten vaihdolle ja ikäikäihmisen henkilökohtaisille kuulemisille jää heillä aikaa.

Hän muistutti, että syrjäisillä maaseuduilla ikäihminen voi myös tuntea turvattomuutta ja pelkoa kotona asumisessa etenkin kunnon heiketessä ja sairauksien lisääntyessä. Yksinäisyys onkin noussut yhdeksi suurimmiksi pelonaiheiksi vanhuksilla.

– Jokaisella on oma tapansa elää ja tämä pitäisi myös mahdollista ihmisen ikääntyessä. Yhdelle riittää että koti on siisti ja moitteettomassa kunnossa, toinen taas haluaa että suihkun jälkeen on kiva kun tukka on laitettuna. Jollekin virkistystä päivään tuo kun pääsee itse käymään kaupassa ja suorittamaan itse ostoksensa. Ikäihmisen yksilöllisyys pitäisi pystyä ottamaan huomioon myös kotihoidossa. Palvelu pitää suunnitella autettavan elämänlaatu ja itsemääräämisoikeus huomioon ottaen.

Piirin puheenjohtajana jatkaa Maire Hämäläinen.

 

 

 

Maire Hämäläinen kysyi, entäpä sitten, kun kotona ei enää pärjää. 

– Tämäkin pitäisi ottaa huomioon, kaikille ei sovi yksi kaavamainen käytäntö.

Hänen mukaansa kotona asumisen ja laitoshoidon välimuotona on tullut vanhusten perhehoito. Perhehoito ottaa seudullamme vasta ensiaskeleita.

– Perhehoito voi olla omaishoidon lomien aikaista asumista perheessä kodinomaisessa ympäristössä. Tai hoitaja voi tulla kotiin, että omaishoitaja pääsee pitämään vapaitaan tai asioimiskäynneille. Samoin perhehoito voi olla pysyvästi perheessä asumista, kun ei tarvita vielä lääkinnällisiä toimenpiteitä. Tämä asumisen muoto on Savonlinnan seudulla tuntemattomampaa, ja toivottavasti kunnat myös ohjaisivat siihen suuntaan, että sitä velvoitettaisiin edes kokeilemaan.

Hän mainitsi, että erhehoidon etuihin kuuluu myös se, että se on noin puolet halvempaa laitoshoitoon verrattuna.

Syyskokous oli todella huolestunut laitospaikkojen riittävyydestä. Hoitopaikat saattavat sijaita jopa eri paikkakunnilla kaukana kotoa, että läheisillä on ylivoimaista vierailla omaisen luona. Yhdistyksen  mukaan hoitopaikkojen riittävyys on turvattava kaikissa olosuhteissa.

– Tällä hetkellä kotona joudutaan pitämään huonokuntoisia ihmisiä perhekotien tai laitospaikkojen riittämättömyydestä johtuen, Paljon on kotona henkilöitä, jotka eivät enää siellä pärjää.

– Ikäihmisiä ei saa käsitellä vain kuluerinä, he ovat ihmisiä jotka ovat olleet rakentamassa kotimaatamme ja hyvinvointivaltiotamme. Heille kuuluu lakeihin perustuva oikeus tulla hoidetuksi inhimillisellä ja parhaalla mahdollisella tavalla aina viimeisiin elonpäiviinsä saakka.

Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma,  talousarvio vuodelle 2019 ja uudet liittokokouksen hyväksymät mallisäännöt.

Piirin puheenjohtajana jatkaa Maire Hämäläinen Kerimäeltä. Piirihallituksen erovuoroiset valittiin jatkamaan vuosiksi 2019-2020 (Heinävesi) Sakari Tolvanen, (Kerimäki) Esa Laamanen, (Punkaharju) Matti Laamanen, (Savonlinna) Esko Himmanen ja (Savonranta) Maija Vartiainen.

Piirihallituksessa jatkavat vuonna 2019 (Enonkoski) Eija Rönkkönen, (Lohilahti) Pertti Tiainen, (Länsi-Savonlinna) Aila Rahunen, (Rantasalmi) Liisa Kämäräinen ja  (Sulkava) Teuvo Oksanen.

Eläkeliiton Itä-Savon piiri kuuluu Suomen suurimpaan eläkeläisjärjestöön Eläkeliittoon. Piiriin kuuluu kymmenen jäsenyhdistystä ja 2 670 jäsentä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Puruveden seudulla järjestetään joulun alla kymmeniä Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia - aiotko osallistua?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...