Kesälahden kulttuuriseura juhlii lauantaina – samalla julkistetaan seuran viides antologia, jonka teemana on ”Matka”

40-vuotta on kulunut hetkestä, jolloin Kesälahden kunnanjohtaja Olavi Saarelainen perusti kuntaan kulttuuriseuran yhdessä muutaman aktiivin kanssa marraskuussa vuonna 1978. Muutama perustajajäsen on edelleen toiminnassa mukana.
Kulttuuripitäjän uudesta seurasta tuli innokas ja monipuolinen toimija, joka ei vuosikymmenten kuluessa ole nuukahtanut, vaan on tuottelias edelleen.
– Vuodet ovat olleet monenlaisen kulttuurin tekemistä, jakamista ja osallistamista, seuran nykyinen puheenjohtaja Airi Turunen kertoo. Puheenjohtaja tähdentää, että yhdessä tekeminen kulttuuriseurassa on monelle henkireikä pienellä paikkakunnalla ja se antaa toimijoilleen paljon.
Vuosiin mahtuu valtaisa määrä kuvataidetta, musiikkia, kirjallisuutta, teatteria yhdessäoloa ja iloa.
– Kulttuuriseuran vahvuus tulee aktiivisista toimijoita ja hyvästä kesälahtelaisesta yhteistyöstä, Turunen tähdentää.

Alati eteenpäin menevä kulttuuriseura pysähtyy ensi lauantaina Sovintolaan juhlimaan menneitä vuosia ja kaikkea, mitä se on toimijoidensa ja yhteistyökumppaniensa kanssa saanut aikaan.
40-vuotisjuhlat pidetään Sovintolassa, seuralle elintärkeässä tukikohdassa ja toiminnan paikassa, joka mahdollistaa näyttelyt, konsertit ja muutoinkin monipuolisen toiminnan.
Kulttuuriseura muistuttaa Sovintolan merkityksestä koko Kiteen kaupungille. Ympärivuotisesti toimien ja uusien näyttelyvalojensa ansiosta Sovintola on kaupungin paras näyttelytila ja kulttuuritalo, jonka näyttelyt on aina koottu hyvin kunniakkain tavoittein.
Hienoja valtakunnallisesti merkittäviä näyttelyjä ovat viime vuosina olleet esimerkiksi Kalevala Korun ja Laila Pullisen näyttelyt. Parhaillaan Sovintolassa voi tutustua paikalliseen valokuvatuotantoon ”Meijjän ilot” -näyttelyssä.

Kulttuuriseuran 40-vuotisjuhlassa julkistetaan seuran viides antologia. Neljä aikaisempaa antologiaa on koottu seuran kirjoittajaryhmä Haavilaisten kirjoituksista, mutta nyt julkistettavaan viidenteen antologiaan on haettu kirjoituksia kaikilta harrastajakirjoittajilta. Antologian teemana on on ”Matka”.
Uunituoreessa teoksessa on kirjoituksia yhteensä 17 eri tekijältä, jotka ovat kirjoittaneet lyhyttä proosaa ja lyriikkaa.
– Antologia on tehty yhteistyössä harrastajakirjoittajien ja Kansalaisopiston sanataidepajalaisten kanssa, kulttuuriseuralaiset kertovat.

Kesälahden kulttuuriseuran suojista hyvän kasvualustan on saanut myös paikallinen musiikki, jolla on tärkeä osuus tulevassa juhlassa. Juhlan musiikista vastaa Leila Luukkainen, Pentti Ojajärvi, Juska Ojajärvi ja Maija Holopainen sekä omat kulttuuriseuralaiset.
Kulttuuriseuran syntymäpäiviä juhlitaan Sovintolassa lauantaina 10.11. klo 15.
– Iloitaan vuosista ja muistellaan. Esitellään uusi antologia ja kuullaan siitä otteita. Toivotamme kaikki tervetulleiksi juhlimaan, Airi Turunen sanoo.
Juhlapaikan osoite on Pyhäjärventie 8, Kesälahti.

Viikon kysymys

Kiinnostavatko eduskuntavaaliehdokkaiden haastattelut?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...