0

Kolumni: Meissä jokaisessa asuu pieni yrittäjä

Voisimmeko ajatella, että jokainen työtä tekevä ihminen on oikeastaan asiakaspalvelija ja yrittäjä, jonka asiakas on se taho, joka maksaa suoritetusta palvelusta eli työpanoksesta.
Esimerkiksi hitsaajan asiakas on yhtiö, joka on myynyt omalle asiakkaalleen vaikkapa rautalaivan. Yhtiö on tilannut hitsaajalta yhden vaiheen laivan valmistukseen tarvittavasta työpanoksesta. Hitsaajan yksittäinen tuote on laadukas hitsaussauma, jonka tuottamiseen tarvitaan ammattitaitoa ja aikaa.
Yhtiö maksaa hitsaajan palvelusta yhdessä sovitun hinnan, joka koostuu useista osatekijöistä.

Erinomaista jälkeä tekevän hitsaajan työ edesauttaa lisätilausten saantia, eikä hitsaaja ehdi millään yksin selviytymään kaikista töistä. Yhtiön on tilattava palveluita useammalta hitsaajalta suoriutuakseen tilauksista.
Ihmiset eivät kuitenkaan ole koneita ja kaikilla hitsaajalla on toisistaan poikkeava kyky palvella. Jotkut viisaat ovat kuitenkin päättäneet, että kaikille hitsaajille maksetaan samansuuruinen korvaus, vaikka palvelu ei olisikaan tasalaatuista.

Tilanteen mukaan hitsaaja voi kokea samaa työtä tekevän työkaverinsa joko kilpailijana tai yhteistyökumppanina. Niin pitkään kuin hitsaajilla riittää tekemistä ja kaikki tekevät tasavertaisesti yhtä paljon työtä, asiat sujuvat hienosti. Mutta tilausten vähentyessä työkaveri saattaakin muuttua kilpailijaksi. Jokaisen on siis syytä pitää huoli omasta kilpailukyvystään.
Me olemme kaikki erilaisia ihmisiä ja jokaiselle tulee elämäntilanteita, joissa työpanoksemme ei ole paras mahdollinen.
Tällaisten tilanteiden varalle järjestäytyneeseen yhteiskuntaan on muodostunut erilaisia kumppaneita, jotka pitävät huolen siitä, että huolimatta vajavaisesta työpanoksesta palvelun tuottajalle suoritetaan täysi korvaus.
Tämä on niin palvelun suorittajan kuin sen tilaajan puolelta yleisesti hyväksyttyä. Palvelun suorittajien piirissä saattaa olla tyytymättömyyttä siitä, että muut tekevät yhden alisuorittajan työt. Alisuorittajan palvelusta maksava tietysti päättää, kuinka pitkään hän maksaa epätäydellisestä suorituksesta ja pyrkii löytämään keinot palvelusuhteen päättämiseksi.

Yksinyrittäjä ottaa riskin ja palvelee asiakkaitaan yksistään toivoen, että pysyy terveenä ja jatkuvasti palvelukykyisenä. Sairastuessaan tai muun työesteen sattuessa yksinyrittäjä menettää asiakkaansa tai maksaa toiselle tekijälle, joka suorittaa sovitun työn.
Jotta hän saa tuuraajan tekemästä työstä itsekin korvauksen, on hänen laskutettava palvelusta asiakkaalta sen verran enemmän. Ihannetilassa yksinyrittäjällä on työkaveri, joka tarvittaessa tuuraa häntä. Kannattavan liiketoiminnan pyörittäminen kuitenkin edellyttää, että työkaverillekin riittää laskutettavaa työtä.

Työelämä muuttuu kiihtyvään tahtiin. Moni ammattinimike on jo nyt hävinnyt ja aiemmin ihmisen suorittamia työtehtäviä on korvattu koneilla. Nykynuoriso on sopeutunut ajatukseen, että elämän aikana palvelusuhteet muuttuvat jatkuvasti ja pitää opetella tekemään mitä erilaisempia asioita menestyäkseen työelämässä. Halusimme sitä tai ei, yksinyrittäminen lisääntyy ja meistä yhä useamman on otettava vastuu oman sosiaaliturvamme järjestämisestä.
Jatkossa yksin puurtavien ihmisten työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.
Tulemme varmasti näkemään vahvojen yksinyrittäjien muodostamien työyhteisöjen ja erilaisten vertaistukiverkostojen lisääntymisen.

Ruth Lähdeaho-Kero
Kirjoittaja on Punkaharjun Yrittäjien puheenjohtaja.

Viikon kysymys

Joko kävit mustikassa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...