0

Resortilla hyvä vauhti päällä – ensi vuodeksi on luvassa köysipuisto ja luhtihotelli, leirintämökkien kunnostamistakin suunnitellaan

Punkaharjun Tuunaansaaressa tapahtuu vähän joka kolkassa, eikä vähiten Punkaharju Resort Oy:n loma-alueella.
Omistaja Dmitry Shatrov käyskentelee pihamaalla nykyisen kaksikerroksisen luhtitalon edustalla ja näyttää, mihin uusi luhtitalo on ensi vuodeksi määrä rakentaa.
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, nykyisen Topeliuksen luhtitalon läheisyyteen nousee ensi kesäksi suunnilleen samanmoinen lomarakennus.
Siihen tulee sama määrä huoneita kuin on nykyisessä: kuusi yhden hengen ja kuusi kahden hengen huonetta.

Shatrov kertoo, että yhtiö on pyytänyt toisen luhtitalon suunnittelusta tarjouksen. Suunnittelija on sama kuin ensimmäisenkin luhtitalon, ja sen vuoksi prosessi etenee luultavasti nopeasti.
– Talotoimittajalla, joka on toimittanut nykyisen luhtitalon, ovat piirustukset valmiina. Uusi luhtitalo pystytään suunnittelemaan ja rakentamaan pienillä muutoksilla. Siitä tulee käytännössä hyvin samannäköinen kuin nykyinen.
Uuden majoituskapasiteetin lisäksi Resortin alueelle on suunnitelmissa ensi vuodeksi myös köysipuisto eli seikkailupuisto.
Se rakennetaan noin kahdeksan metrin korkeuteen Kesämaan vesipuiston alueelle. Köysipuisto tukeutuu olemassa olevaan puustoon ja myös erikseen rakennettaviin mastoihin.
Shatrovin mukaan köysipuiston laitetoimittajalta on saatu tarjous, ja laitetoimittaja on myös käynyt tutustumassa alueeseen.

Shatrov sanoo, että Kesämaan ja köysipuiston toiminta tukevat tiiviisti toisiaan.
Kesämaan palvelut on suunnattu ennen muuta lapsille ja köysipuisto vanhemmille.
– Kesämaan tarjonta on erinomaista 5-vuotiaalle, mutta 15-vuotiasta se ei välttämättä kiinnosta. Niinpä sen ikäiset ja vanhemmat lähtevät köysiradalla, Shatrov kertoo esimerkin.

Köysirata on hänen mukaansa sen verran vaativa, että aikuisetkin saavat siinä haasteita.
– Se on varmasti bisneksenä ympärivuotinen eli sitä voi käyttää kaikkina vuodenaikoina ympärivuotisesti. Jos Tuunaansaareen tulee talvella esimerkiksi ryhmä, voimme avata heille tapahtumakohtaisesti köysiradan.
– Radan läpikäynti on suorittajalleen sen verran haasteellinen tapahtuma, että se rakentaa ihmiselle uskoa itseensä, ja radan suorittaminen koetaan voittona, hän mainitsee.
Seikkailupuistossa liikutaan aina koulutetun oppaan johdolla. Varustus on kiipeilyvarustuksen kaltainen tarvittavine turvavälineineen. Savonlinnan seudulla lähin köysipuisto sijaitsee Savonrannalla Lekotin alueella.
Ratoja on luvassa köysipuistoon kaikkiaan viisi. Köysipuiston asentamisesta vastaa Norway Park, ja sillä on seikkailupuistoja monissa maissa.

Päättynyttä kesää Dmitry Shatrov luonnehtii kokonaisuudessaan hyväksi. Säät suosivat, ja majoittujia samoin kuin Kesämaan vieraita oli liikkeellä.
Sen hän myöntää, että yrityskaupan toteutuminen juuri alkaneen matkailukauden kynnyksellä aiheutti monenlaista kiirettä, kun matkailukeskuksen kiinni olleita toimintoja avattiin pikavauhdilla. Esimerkiksi monet lupaprosessit ottivat oman aikansa, mutta Shatrovin mukaan kaikesta selvittiin kunnialla.

Shatrov hankki Punkaharjun Loma Oy:n aiemmin omistaman loma-alueen toukokuun lopussa. Alueeseen kuuluu Ravintola Paviljonki, luhtihotelli Topelius ja leirintäpaikkoja. Hän osti myös Kesämaan vesipuiston.
Shatrov on laittanut henkilökunnan ja perheensä kanssa Tuunaansaaren aluetta jatkuvasti yhä parempaan kuntoon. Paikkoja on kunnosteltu ja koko aluetta siistitty. Shatrov itse pitää hyvin tärkeänä, että yrityksen yleisilme on siisti ja huoliteltu.

Tuunaansaareen kuuluu myös leirintämökkejä niemessä. Ne ovat hirsirakenteisia rakennuksia, joista puolet eli 25 on kahden ja puolet neljän hengen mökkejä. Myös niitä kunnostetaan ja ehostetaan muun toiminnan ohessa.
– Niissä on päivittämisen tarvetta, ja niistäkin teemme aivan oman suunnitelman.
Shatrov haluaa testata Tuunaansaaressa myös niin sanottua glamour campingia eli glampingia. Kyseessä ovat kovalle sementti- tai puuperustalle pystytetyt luksusteltat, jotka sisustetaan mökkimäisesti. Niissä on kalusteet valmiina, mutta esimerkiksi käymälät ja vesijohdot puuttuvat.

Dmitry Shatrovilla on lisäksi kaksi ideaa, jotka hän mielellään haluaisi toteuttaa.
Toinen on kuumailmapallo, joka on ankkuroitu maahan naruilla. Kori nousee ohjatusti kaasun avulla 50 metrin korkeuteen, pysyy ilmassa 15 minuuttia ja laskeutuu alas. Ihmiset voivat ihailla korkeuksista maisemia.
– Se on ikään kuin nouseva ”näkötorni”, ja periaatteessa sellaisen voisi asentaa Resortin alueella jollekin nurmikentälle.
Shatrovin mukaan Venäjällä ”leijuvat näköalapaikat” ovat suuressa suosiossa.

Toinen hänen haaveensa on rakentaa köysirata Tuunaansaaren puoleiselta rannalta järven lahden yli vastarannalle eli Hotelli Punkaharjun suuntaan. Matkustaja kiinnitetään köysiliukuun valjailla kiinni.
Esimerkiksi Imatralla toimii köysiliuku. Se on vedetty Imatran kosken ylitse, ja halutessaan liu`un voi suorittaa kosken kuohujen ylitse pää alaspäin ja jalat valjaisiin kiinnitettynä.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...