0

Miestä etsitään Puruvedellä – hän oli lähtenyt vesille Kerimäen Pihlajaniemestä kohti Hummonselkää

Itä-Suomen poliisilla on meneillään veneilijän etsinnät Puruvedellä.

Perjantaina kello 19.16 tehtiin ilmoitus Puruvedelle lähteneestä miehestä, joka oli lähtenyt veneilemään iltapäivällä. Miehestä viimeinen havainto vesiltä oli noin kello 15.

Mies oli lähtenyt vesille Kerimäen Pihlajaniemestä Hummonselän suuntaan.

Etsinnöissä olivat mukana poliisin useiden partioiden lisäksi järvipelastajat, pelastuslaitos ja puolustusvoimien helikopteri. Etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta, ja niitä jatketaan lauantaina aamulla poliisijohtoisesti.

Etelä-Savossa saatiin perjantaina ilmoitus toisestakin veneilyseurueesta. Illalla kolme miestä oli lähtenyt uistelemaan Hirvensalmen Puulavedelle, eivätkä he palanneet lähtöpaikkaan sovitusti.

Miehet löytyivät hieman ennen iltakymmentä, ja heidän veneensä oli kaatunut. Veneessä olleet kolme miestä joutuivat veneen varaan, ja he olivat olleet kaatuneen veneen varassa järvessä reilut kaksi tuntia. Löydettäessä kaksi miestä oli kylmettynyt ja yksi miehistä oli menehtynyt. Menehtynyt mies oli 56-vuotias ja kotoisin Kouvolasta.

Kaksi kylmettynyttä miestä toimitettiin sairaalaan. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...