0

Sammeli Juntusen tie piispanvaalissa päättyi – Savonlinnan kirkkoherra ei yltänyt toiselle kierrokselle

Savonlinnan seurakunnan kirkkoherra Sammeli Juntunen ei etene Espoon hiippakunnan piispavaalin toiselle kierrokselle.

Toiselle kierrokselle menevät Kaisamari Hintikka ja Juhani Holma maanantaina 8.10. pidetyssä piispanvaalissa.

Alustavan ääntenlaskennan mukaan Kaisamari Hintikka sai 40,8 prosenttia annetuista äänistä ja Juhani Holma 20,8 prosenttia ensimmäisellä vaalikierroksella.

Alustavassa tuloslaskennassa äänimäärät jakautuivat neljän ehdokkaan kesken seuraavasti: Leena Huovinen sai yhteensä 142 ääntä (17,1 %), Juhani Holma 172 ääntä (20,8 %), Kaisamari Hintikka 338 ääntä (40,8 %) ja Sammeli Juntunen 167 ääntä (20,2 %). Vaalin äänestysprosentti oli 87,2 prosenttia.

Äänioikeus on hiippakunnan papeilla sekä samalla määrällä seurakuntien valitsemia maallikkojäseniä. Äänioikeutettuja oli yhteensä 949.

Kaisamari Hintikka on työskennellyt Genevessä vuodesta 2011, josta viimeiset viisi vuotta Lutrilaisen maailmanliiton apulaispääsihteerinä. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Kirkon ulkoasiainosaston työalasihteerinä.

Juhani Holma työskentelee tällä hetkellä Kirkon koulutuskeskuksessa jumalanpalveluselämän kouluttajana. Holma työskenteli pitkään pappina ja kirkkoherrana Torniossa.

Toinen vaalikierros pidetään 1.11.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...