0

Osuuspankeilta 100 000 euron lahjoitus ammattikorkeakoululle – mukana myös Kerimäen Osuuspankki

Etelä-Savon ja Kymenlaakson alueilla toimivat osuuspankit ovat tehneet Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululle merkittävän, 100 000 euron suuruisen lahjoituksen.

Lahjoituksen antoivat yhdessä Kangasniemen Osuuspankki, Kerimäen Osuuspankki, Kymenlaakson Osuuspankki, Länsi-Kymen Osuuspankki, Miehikkälän Osuuspankki, Rantasalmen Osuuspankki ja Suur-Savon Osuuspankki.

– Xamk on sekä alueellisesti että valtakunnallisesti merkittävä oppilaitos, joka tarjoaa monipuolista opetusta ja tekee maailmanluokan tutkimustyötä. Yritysten ja yhteisöjen menestyksen edellytys on osaava henkilökunta. Yhteisenä tavoitteena onkin, että Xamkista valmistuvista osaajista entistä isompi osa jäisi rakentamaan Kymenlaakson ja Etelä-Savon alueiden hyvinvointia, kertoo OP Suur-Savon toimitusjohtaja Jari Himanen.

– Meille osuuspankeille toimialueidemme hyvinvoinnista huolehtiminen on perustehtävämme, ja tällä lahjoituksella pystymme Xamkin kautta erinomaisella tavalla toteuttamaan tätä tehtäväämme, jatkavat OP Kymenlaakson toimitusjohtaja Juha Korhonen ja OP Länsi-Kymin toimitusjohtaja Saila Rosas.

Xamkin rehtori Heikki Saastamoinen ja vararehtori Mirja Toikka ottivat lahjoituksen vastaan.

– Olemme kiitollisia tästä lahjoituksesta sekä osuuspankkien osoittamasta luottamuksesta. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululla on suuri vaikutus alueen elinkeinoelämään. Siksi on tärkeää, että paikalliset yritykset näkevät meidät merkittävänä kumppanina koulutuksessa sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa. Lahjoitusvarat menevät suoraan näiden toimintojen kehittämiseen, rehtori Heikki Saastamoinen sanoo.

Osuuspankit tarjoavat Xamkin opiskelijoille muun muassa harjoittelupaikkoja ja tätä yhteistyötä onkin tarkoitus vielä entisestään kehittää. Tästä yhteistyöstä hyötyvät molemmat – harjoittelija pääsee soveltamaan oppimaansa käytännössä ja tuo uutta osaamista ja näkemystä työyhteisöön, jatkaa vararehtori Mirja Toikka.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...