0

Punkaharjun koululle nollapäästökisan kulta – Kerimäelle saman kisan yleisöäänestyksen ykköspalkinto

Punkaharjun koulun 8-luokan oppilaat Eveliina Kaltiainen, Katariina Pesonen ja Elina Heinonen ovat voittaneet valtakunnallisen Nollapäästöpäivän kilpailun yläkoululaisille tarkoitetussa sarjassa.
Kilpailu kantoi nimeä ”Me tehdään siistimmin”. Kisan teemana oli toimia paremmin kuin aiemmat sukupolvet.
Oppilaat miettivät, mitä positiivisia ilmastotekoja he voisivat tehdä. Kilpailutyö saattoi olla esimerkiksi piirustus, askartelu, sarjakuva, tai vaikkapa valokuvakollaasi.
Oppilaat osallistuivat kisaan ympäristöaiheiselle piirroksellaan, jonka nimi on ”We need to do it together, nobody can do it alone”.

Kilpailuraadin mielestä työssä yhdistyivät hienosti luonto ja ihminen.
Viesti on selkeä: vain yhdessä tekemällä voimme voittaa, muuten emme onnistu. Työ on toteutettu upeasti, ja oivaltava nimi täydentää kokonaisuuden hienosti.
Kilpailun järjestivät yhdessä Climate Leadership Coalition (CLC), Taloudellinen tiedotustoimisto TAT, Opetushallitus ja Myrskyvaroitus-Storm Warning ry.
Ne kutsuivat yhdessä kaikki maamme koulut mukaan 21. syyskuuta järjestetyn Nollapäästöpäivän viettoon, ja osana sitä oli kouluille suunnattu kilpailu.
– Maailma tarvitsee tänäkin vuonna kipeästi vapaapäivää fossiilisten polttoaineiden käytöstä: meidän pitäisi onnistua vähentämään päästöjämme, jotta haitallinen ilmastonlämpeneminen voidaan pysäyttää ajoissa, sanoo päivän tapahtumien koordinaatiosta vastannut Sari Siitonen CLC:stä

Puruveden alueelle tuli muutakin kilpailumenestystä, sillä 9-luokkalainen Emilia Jaatinen Kerimäen koulusta osallistui kilpailuun piirrostyöllään ”Kiitos!” Työ voitti koko kilpailun yleisöäänestyksen.
Raadin mielestä työ herättelee miettimään, että omilla valinnoillamme vaikutamme ilmastoon, jonka muutoksilla on puolestaan suuri vaikutus myös eläinten ja kasvien hyvinvoinnille.
Punkaharjun ja Kerimäen koulujen kuvataiteiden lehtori Tarja Könönen on hyvillään menestyksestä. Hän kuvaa oppilaidensa töiden tasoa hyväksi.
Punkaharjulaisen saavat palkinnoksi matkan, jolle lähetään koko luokan voimin. Punkaharjulta suunnataan Inexsin logistiikkakeskukseen Sipooseen. Kerimäkeläiset puolestaan lähtevät kierrätyslaitokselle Keravalle.

Punkaharjulaiset voittajatyön tekijät kertovat, että työtä tehdessä mieleen nousi monia ajatuksia.
– Idea työhön lähti ajatuksesta ilmastonmuutoksen merkityksestä eläimiin. Ilmastonmuutos uhkaa monia uhanalaisia eläinlajeja ja jotkut niistä ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon.
– Meidän mielestämme ihmisten tehtävä on suojella eläimiä ja yrittää pysäyttää tai edes hidastaa ilmastonmuutosta kaikin mahdollisin keinoin. Jokaisen maan päällä asuvan henkilön tulisi puhaltaa yhteen hiileen. Muuten ilmastonmuutos jatkuu vain pidemmälle, eivätkä sen seuraukset ole millään tavalla mitättömiä tai sellaisia, joista ei kannattaisi olla huolissaan.

Kiitos!-työn tehnyt Emilia Jaatinen pohtii, että työssä eläimet kiittävät ihmisiä eläintensuojelusta.
– Meitä lähellä asuva saimaannorppa on meille tärkeä eläin, jota me autamme rankkoina talvina tekemällä pesiä ja tarkkailemalla heidän liikkeitään, etteivät joudu kalaverkkoihin kiinni kesäisin.
– Valkohäntäpeura on kaunis ja siro eläin, joka sieventää kaunista ja raikasta luotoamme monella jalolla tavalla. Me ihmiset haluamme, että nämä upeat ja kauniit eläimet pysyvät Suomessa joten meidän täytyy pitää luonto siistinä ja raikkaana, Jaatinen miettii.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...