0

Vuoden vonkale -kisa: Jätti ui katiskaan – kalakuvien ja -tarinoiden kilpailu jatkuu vuoden 2018 loppuun

Kerimäen Kumpurannassa asuva Silja Fröberg koki melkoisen säikähdyksen viime sunnuntaina.
Omassa rannassa Puruveden Puntusella, Kaislaniemen edustalla olleessa katiskassa oli varsinainen peto.
Ecokatiskaan oli tiensä löytänyt hauki, jolla oli painoa 12,1 kiloa ja pituutta 93 senttiä. Hauen mahasta paljastui vielä yksi pikkuhauki.
Hauki päätyi fileiksi ja niistä kirjoloheen sekoitettuna kalapullien raaka-aineeksi.

Puruvesi-lehden Vuoden vonkale -kisa jatkuu vuoden 2018 ajan. Parhaat kalakuvat ja -tarinat palkitaan vuoden 2019 alussa.
Vuoden vonkale -kisa ei ole virallinen kilpailu, joten siihen osallistuneiden ei tarvitse punnita saalistaan kaupan vaa’alla. Se riittää, että toimittaa tiedot kalasta sekä kuvan saaliista Puruveden toimitukseen.

Kalakuvan lisäksi on hyvä toimittaa ainakin seuraavat tiedot: kalastusaika, -paikka ja -tapa sekä kalan tärkeimmät mitat eli paino, pituus ja mahdollinen ympärysmitta.
Tietoja kannattaa höystää tarinalla. Mieleenpainuvasta kalastustapahtumasta voi kirjoittaa jotakin. Toimitus julkaisee niitä harkinnan mukaan.
Kalan tietojen oheen tulee myös liittää omat yhteystietonsa eli nimi, osoite ja puhelinnumero sekä sähköpostiosoite.

Vuoden vonkale -kisaan voi osallistua millä tahansa järvikalalla, joka on pyydystetty suunnilleen samalla alueella kuin missä Puruvesi-lehti ilmestyy eli Enonkoskella, Kerimäellä, Punkaharjulla, Savonrannalla tai Kesälahdella.
Puruvesi julkaisee kalakuvia tarinoiden kera paperisessa lehdessä sitä mukaa kuin julkaistavaa tulee. Lisäksi kuvia ja tarinoita julkaistaan Puruveden verkkosivuilla osoitteessa puruvesi.net. Verkkojuttuja linkitetään myös Puruveden viralliselle Facebook-sivulle.

Lähetä kuvia ja tarinoita
Sähköpostilla: uutiset@puruvesi.net.
Verkkopalvelun kautta: puruvesi.net, Osallistu, Päivän kuva (Otsikkokenttään Vuoden vonkale -kisa).
Kirjeellä: Puruvesi/Vuoden vonkale, Kauppatie 24, 58500 Punkaharju.
Kuvia ja tarinoita voi myös tuoda Puruveden toimitukseen, jossa kuvat skannataan sähköiseen muotoon.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...