0

Hevonen toi valoa syksyyn

Toista kertaa Kerimäellä järjestetty hevostapahtuma onnistui tänäkin vuonna loistavasti. Hieman epävakainen sää ei liiemmin säikytellyt ihmisiä pois kirkonkylältä.
Ohjelmaa oli perjantai-illasta sunnuntaihin iltapäivään, ja tapahtumaan oli onnistuttu paketoimaan monenlaista koettavaa ja nähtävää kaikenikäisille.
Kerimäen Sirkuskentällä nähtiin muun muassa hevosajonäytöksiä ja hevosten sekä ponien match show. Kentän laitamilla pääsi sekä vaunujen kyytiin että talutusratsastamaan.
Tapahtuman vetonaulahevonen oli Anne Friisin suomenpienhevosori Friisin Paletti. Näytösajoa katseli satapäinen yleisö ja Paletin kärryille oli jonoa. Sama sympaattinen parivaljakko ihastutti tapahtumakansaa myös vuosi sitten.
Tämänvuotinen hevostapahtuma kantoi nimeä Valon hevonen. Nimitys sopii hyvin alkaneeseen syksyyn ja pimeneviin iltoihin. Samalla tapahtuma muistuttaa, että myös ihmisten elämään voida luoda monin tavoin valoisuutta.
Valoisuuden teema niveltyi myös hienotunteisesti tämän vuoden avustuskohteeseen eli mielenterveystyöhön. Tapahtumassa pidetyn hyväntekeväisyyshuutokaupan samoin kuin koko tapahtuman tuotto ohjataan lyhentämättömänä Savonlinnan seudun Mielenterveysseuran työhön.
Viime vuonna tapahtuma järjestettiin teemalla Hyvä suomenhevonen. Viime vuonna juhlittiin paitsi Suomen, myös suomenhevosen 100-vuotisjuhlavuotta. Tällöin tapahtuman tuotto lahjoitettiin Saimaan Syöpäyhdistykselle.
On helppo ennustaa, että paikallisesti järjestetty hevostapahtuma saa jatkoa. Sen taustalla on innokkaita ja uhrautuvaisia hevosihmisiä ja muita yhteistyötahoja, joiden saumatonta toimeliaisuutta on paikallaan kiittää.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...