0

Eväitä elinvoimaan – Kiteen elinvoimaseminaarissa puitiin biotaloutta ja myynnin edistämistä

Kiteesalissa tarjoiltiin tiistai-iltana kattava paketti tietoa yritysten myynnin ja markkinoinnin edistämisestä sekä metsäbiotalouden mahdollisuuksista.
Yrittäjäyhdistysten, kaupungin ja KETI:n järjestämässä tapaamisessa puhuivat Projant Oy:n toimitusjohtaja Jouni Anttila sekä Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Antti Asikainen.
Anttila listasi esityksessään tyypillisimpiä asioita siihen miksi yrityksen myynti ei kasva, sekä kertoi myös kuinka niitä ratkotaan.
Anttila painotti, että myynnissä ja markkinoinnissa on tärkeää tietää mitä tuotteita myydään ja keille. Siihen tietoon nojaten voidaan Anttilan mukaan tehdä myös järkeviä satsauksia markkinointitoimenpiteisiin ja asiakashankintaan.

Anttila muistutti digiajan mahdollisuuksista esimerkiksi tiedon keruun suhteen. Tarjolla on lukuisia sovelluksia, joiden avulla esimerkiksi asiakkaiden verkkosivuvierailuista saadaan koottua tietoa.
Toisaalta välineitä ja markkinointialustoja on nykyään tarjolla niin paljon, että monissa yrityksissä ollaan hukassa sen suhteen missä kannattaa olla esillä. Kaikissa kanavissa näkyminen ei ain ole tarpeen.
– Kuulee sanottavan esimerkiksi, että yritystä ei ole olemassa jos ei näy Googlessa. Sitäkin kuulee, että printti on kuollut. Jos yrityksellä kuitenkin on paikallisen tason toimintaa, niin kyllä se paikallislehti on yhä erittäin hyvä markkinoinnin väline, Anttila luennoi.

Lue koko juttu 20.9. Puruvedestä.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...