Avoin perhekerho Enonkoskelle – Maitolaituri Kahvila & Puoti -tiloissa uutta toimintaa

Lapsiperheille uutta palvelua käynnistellään Enonkoskella, jossa tästä viikosta alkaen on mahdollista osallistua avoimen perhekerhon kokoontumisiin.
– Aloituskerta on torstaina ja sinne ovat kaikki tervetulleita, kertovat Sanna Ratia ja Kati Laukkanen, joiden Maitolaituri Kahvila & Puoti -liikkeessä perhekerho kokoontuu.
Ensimmäisessä kokoontumisessa kartoitetaan osallistujien toiveet, joiden pohjalta toimintaa syksyn mittaan muotoillaan. Kävijöille tarjotaan kahvit ja aamupalat jokaisella kokoontumiskerralla ja osallistujia toivotaan mahdollisimman runsaslukuisesti mukaan.
– Lapset voivat leikkiä samalla kun aikuiset seurustelevat keskenään. Perhekerho on paikka, johon voi tulla, että eivät ”seinät kaatuisi päälle”, niinkuin lapsiperheen arjessa usein tuntuu, Sanna Ratia sanoo.

Suunnitelmissa on pitää kerhossa teemapäiviä esimerkiksi liikenneturvallisuuteen, unikouluun, askarteluihin ja muihin ajankohtaisiin asioihin liittyen. Perhekerhon sisältö muotoutuu pitkälti kävijöiden toiveiden pohjalta.
Enonkoskella kokoontuu jo seurakunnan järjestämä perhekerho, joka on ollut hyvin suosittu. Sanna Ratian mukaan avoin perhekerho ei kilpaile seurakunnan kerhon kanssa, vaan tarjoaa vanhemmille ja lapsille viikon aikana toisen mahdollisuuden tavata ikäistään seuraa ja ”tuulettaa päätään”.
Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua, vaan riittää kun tulee paikalle. Kerhoa pidetään aamuyhdeksästä puoleenpäivään asti.

Maitolaituri Kahvila & Puoti järjestää avoimen perhekerhon yhdessä Enonkosken kunnan kanssa. Alkava syksy on toiminnan kokeiluaikaa ja mikäli se koetaan tarpeelliseksi, kerhoa jatketaan keväällä ja tulevina aikoina.
Sivistystoimenjohtaja Tommi Tikka kertoo, että avoin perhekerho on ennaltaehkäisevää perhetyötä, joka kuuluu kuntien tehtävään. Eri kunnissa ennaltaehkäisevän perhetyön muoto ja yhteistyökumppanitkin vaihtelevat.
Sivistystoimenjohtaja on tyytyväinen, että Enonkoskella ennaltaehkäisevän perhetyön yhteistyötahoksi järjestyi uusi yritys, jolla oli halu ja kyky käynnistää perhekerhon järjestäminen tiloissaan.
Toiveena on, että perheet löytäisivät uuden palvelun ja käyttäisivät sen hyödykseen. Avoin perhekerho kokoontuu syksyn kokeilujakson aikana kerran viikossa.
– Kokoontumisia voi olla toki useamminkin, mikäli kysyntää on, Tommi Tikka sanoo.

Avoin perhekerho 13.9. klo 9-12 Maitolaituri Kahvila&Puoti. Osoite Enonkoskentie 11T. Kokoontuu syksyn ajan torstaisin.

Viikon kysymys

Kuinka usein asioit pankkikonttoreissa - vai käytätkö sähköisiä palveluja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä