Metsäpalojen raivotessa

Pitkin kesää television uutislähetyksissä on nähty kuvia raivoavista metsäpaloista, jotka eivät ole olleet helposti taltutettavissa. Kuvat ovat nostaneet esille muistikuvia vuosikymmenten takaa, jolloin lähiympäristö oli usein kitkerän savun sumentama ja liekit leiskuivat suunnattoman korkealle. Elettiin pellonraivauksen aika.
Suomessa raivattiin tilastojen mukaan peltoa vuosien 1945 - 1960 aikana 313 000 hehtaaria. Puolet niistä valmistui maanhankintalain alaisille tiloille. 1.1.1992 astui voimaan raivausrajoituslaki, joka oli voimassa muutaman vuoden. Sen aikana raivaus oli luvanvaraista.
Meidän viimeisin raivausalueemme oli useita hehtaareja. Koneet olivat kasanneet kannot kaikkine multineen korkeiksi kasoiksi. Sopivaa säätä oli odoteltu, että poltto voitaisiin aloittaa. Kun sää näytti suotuisalta, palopäällikölle soitettiin asianmukainen ilmoitus. Palopäälliköllä oli jonnekin menoa ja hän unohti mainita ilmoituksesta päivystäjälle.

Kun palo riehui valtoimenaan, liekit leiskuivat ainakin kymmenessä metrissä ja vinkerä savu tainnutti koko tienoon, raivausalueen reunalle ilmestyivät savun läpi tirkistelevän paloauton silmät. Havaitessaan homman olevan hallinnassa, paloauto miehineen poistui paikalta.
Myöhemmin kuulimme, että valtatiellä ajava ohikulkija oli tehnyt palohälytyksen. Ilmoituksen saatuaan päivystäjä lähti etsimään tulipaloa kierrellen lähikylissä, kunnes päätyi viimein savun alkulähteille.

Seuraava tositarina on vuosikymmeniä aiemmin. Kevät oli ollut tavattoman kuiva niin kuin nytkin, eikä kannonpolttoon oltu uskallettu ryhtyä. Anoppini, riuska ja tekevä nainen nappasi tulitikut taskuunsa ja suuntasi suolle peltoraiviolle ja tuikkasi kantoläjän tuleen. Hän havaitsi heti, että nyt tuli tehtyä virhe. Tuli levisi valtavalla voimalla, kipinät sytyttivät uusia paloja. Tuli juoksi jo uhkaavasti kohti metsää. Vaarassa oli jo oma sekä naapurin metsä.
Anoppini kertoi, että hän meni hädissään pensaan juurelle rukoilemaan, että Luoja auttaisi, sillä mikään muu ei nyt auta. Ja ihme tapahtui, nopeasti kohosi kirkkaalle poutataivaalle pieni pilven hattara, josta satoi hetken aikaa vettä räväkästi. Sen verran, että uhkaava palo sammui.

Pellon teko kaikkine vaiheineen oli raskasta, pitkäaikaista puurtamista. Työn raskautta ei voi sitä kokematon ymmärtää. Työmaalla kului kaikki liikenevä ylimääräinen aika, ja lastenkin kesälomat, sillä risujen ja kantojen kappaleiden kasaamista riitti.
Usein voimakas säälin tunne valtasi mieleni, kun katselin työmaalta palaavaa mudan ja hien värittämää miestä. Tuli pakostakin mieleen ajatus siitä kuinka helppoa olisikaan viljellä valmiita peltoja, mutta se oli harvan siirtolaisen osa.
Suomessa on valtava määrä erilaisia tarinoita, jotka kietoutuvat pellonteon ympärille. Osa sodan jälkeen tuskalla ja vaivalla raivatuista pelloista kasvaa jo vahvaa puustoa. Pitänee todeta kuten isä Topias toteaa Nummisuutareissa kosioretkelle lähtevälle pojalleen, Eskolle: ”Niin muuttuu maailma Eskoni.”

Viikon kysymys

Kuinka usein asioit pankkikonttoreissa - vai käytätkö sähköisiä palveluja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä