Helteisen kesän marja ovat makeita – maku on kohdallaan, mutta määrä heikko

Kesän mustikkasadon taso alkaa olla tiedossa.
– Mustikat ovat makeita, mutta niitä on melko vähän, sanoo kesälahtelainen Surat Hirvonen. Thaimaasta lähtöisin olevalla kesälahtelaisella on lähes kymmenen vuoden kokemus metsämarjojen poimimisesta Kesälahden seudulla, joten hän tietää hyvin, minkä verran metsästä mustikkaa on yleensä poimittavissa.
Kuumuus ja kuivuus lienevät syynä siihen, miksi marjoja on tavallista vähemmän.
Tänä kesänä Hirvonen ehtii metsään vain viikonloppuisin, koska opiskelu ja siihen liittyvä harjoittelu vie aikaa arkipäiviltä. Surat Hirvosella on kuitenkin hyvä tuntuma kuluvan vuoden satotasoon, koska hänen sisarensa Sumpat Kulasri ja tämän mies Sumphong Kulasri keräävät loppukesän ajan päätoimisesti marjoja Kesälahdella.
– Tavallisesti kahden kerääjän päiväsaalis on jopa kymmenen ämpärillistä mustikkaa, mutta tänä kesänä useimmiten kertyy vain kuusi tai seitsemän ämpärillistä, Hirvonen kertoo.
Sumpat ja Sumphong Kulasri aloittavat keruupäivänsä yleensä seitsemältä aamulla ja palaavat pois metsästä alkuiltapäivästä noin kahteen mennessä. Loppupäivä kuluu marjoja siivotessa.
Keruualueena on Kesälahti etelästä pohjoiseen, mutta pitäjän läntisimpiin kyliin, Hummovaaraan ja Villalaan, he eivät ajele. Idässä rajana on Pyhäjärvi, jonka ansiosta kerääjät eivät eksy naapurimaan puolelle.
Surat Hirvosella on kokemusta eksymisestä, sillä työhönsä keskittyneeltä kerääjältä saattavat suunnat sekoittua. Apuna on onneksi matkapuhelin ja karttasovellus, jonka avulla hän on aina osannut takaisin kotiin kirkonkylälle.

Mustikoilla on hyvä menekki.
– Noin puolet sadosta menee ystäville ja tuttaville ja loput maailmalle marjavälitys M. Kupiaisen kautta.
Thaimaalaisten marjanpoimijoiden ei tarvitse olla metsässä yksin. Seurana ovat hyttyset, joita vastaan he eivät käytä mitään myrkkyjä. Surat Hirvonen sanoo, että paras suojautumiskeino itikoilta ja paarmoilta on liike.
– Kun pysyy liikkeessä, niin ne eivät ehdi iholle, hän sanoo.

Lue koko juttu 2.8. Puruvedestä!

Viikon kysymys

Mitä odotat alkaneelta syksyltä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...