Pyörillä Kerimäeltä Rovaniemelle – Hämäläisen veljekset polkaisevat pohjoiseen

Kerimäkeläiset Hämäläisen veljekset Esko, 81, ja Matti, 65, nousivat keskiviikkona aamutuimaan paikallisen huoltoaseman pihalta polkupyörien selkään ja aloittivat vuosia haaveissa olleen matkan.

Määränpäänä on Rovaniemi, jonne Hämäläisten reittivalinnoilla kertyy matkaa noin 650-700 kilometriä.

Idea reissusta on miesten mukaan elänyt jo vuosien ajan. Se on ehtinyt hieman muuttuakin: alkujaan Eskolla oli ajatus, että veljekset pyöräilisivät välin Kerimäki-Utsjoki.

– Ikää ehti sen verran tulla, että määränpää vaihtui Rovaniemeen, Hämäläiset naurahtavat.

 

Matkan tärkeimmäksi tavoitteeksi Hämäläiset nostavat elämysten hakemisen ja paikalliseen väestöön tutustumisen.

Pyörän selästä kylät ja kaupungit näyttäytyvät eri tavoin ja väljä matka-aikataulu mahdollistaa ajanvieton välietapeillakin.

Hämäläiset ovat arvioineet, että matka kestää noin seitsemän vuorokautta. Päiväsiirtymät vaihtelevat, mutta ovat enimmillään sadan kilometrin luokkaan. Reitti ja siirtymät määrittyivät pitkälti pysähdyspaikkojen perusteella.

– Olisko 4-7 tuntia ajoa per vuorokausi. Ensimmäinen etappi meillä on Outokumpu. Siitä jatkamme kohti pohjoista ja sivuamme esimerkiksi Kajaania.

– Siitä lähdetään, että puhtaiden lakanoiden välissä nukutaan ja viiniä juodaan illalla ruoan kanssa, kaksikko tuumaa.

 

Pyörävaellukselle veljeksillä on hyvät pohjat. Esimerkiksi Esko kertoo ajaneensa kuluneen kesän nimissä jo pari tuhatta kilometriä pohjille.

Maantiepyöräilyä Esko kertoo harrastaneensa aktiivisesti reilun vuosikymmenen ajan. Laji toki tuli tutuksi jo aiemmin ja pyöräily opeteltiin nuorena.

– Meillä oli alkuun kotona vain yksi miesten pyörä, jolla opeteltiin pyöräilemään. Pikkupoikina poljettiin alkuun siitä rungon välistä, kun ei satulalle ylletty, veljekset muistelevat.

Matillakin pyöräilyhistoriaa on niin ikään paljon. Väliin lajin parissa ehti olla pari vuosikymmentä taukoakin.

Viime vuosina Matin pyöräily on kuitenkin painottunut maastopyöräilyyn. Fatbikella on tullut kierrettyä lukuisat lähialueen polut.

– Sitähän Eskolle heitin, että jos mentäisiinkin metsää pitkin pohjoiseen, Matti naurahtaa ja suitsuttaa maastopyöräilyä.

 

Vaikka tiettyä elävyyttä reissussa on, ei liiaksi aiota matkan varrelle unohtua. Rovaniemeen matkaamiselle on oma syynsä: suuntana on reilun viikon päästä viikonloppuna järjestettävä Simerock-festivaali.

– Neljää päivää on varattu ihan Rovaniemellä oleiluun. Takaisin tullaan sitten junakyydillä.

Hämäläisten veljesten pyörämatkaa on mahdollista seurata sosiaalisen median kautta. Ainakin Instagramia on Matin mukaan määrä päivittää.

Viikon kysymys

Mitä odotat alkaneelta syksyltä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...