0

Punkaharjulainen Martti Nykänen pyörittää Lasten Raamattupuistoa Parikkalassa

Lasten Raamattupuisto Parikkalan Särkisalmella on ollut toiminnassa jo kymmenkunta vuotta ja paikkaa kehitetään edelleen.
– Viimeksi tiloihin valmistui kokoustila, jonka ansiosta erilaisten tapahtumien järjestäminen on mahdollista, sanoo punkaharjulainen Martti Nykänen. Hän on tehnyt vapaaehtoistyötä Lasten Raamattupuiston hyväksi jo useiden vuosien ajan ja viime vuodesta lähtien Nykänen on toiminut puiston taustalla toimivan yhdistyksen johdossa.
Vapaaehtoisvoimin rakennettu ja toimiva puisto edellyttää sitoutuneita taustavoimia, ja Nykänen on yksi monista, jotka mahdollistavat puiston toiminnan. Palkattua henkilöstöä puistossa ei ole, mutta talkoolaisia on vuosien aikana ollut ympäri maailman.

– Lasten Raamattupuisto on mukava pysähtymispaikka vaikkapa perheille. Lapset voivat leikkiä sisällä ja ulkona samalla kun vanhemmat tutustuvat taidenäyttelyyn, Nykänen kertoo.
Puistossa on yhteensä noin tuhat neliötä näyttelytilaa, joihin sijoitettu taide kiertyy Raamattu-aiheen ympärille. Paikassa on pidetty useita taideleirejä ja puiston näyttelyssä on useiden eri taiteilijoiden töitä.

Lasten Raamattupuisto on rakennettu entisen sairaalan navetan tiloihin ja pihamaalle. Alkuvaiheen jälkeen myös vanha sairaalarakennus oli Raamattupuiston käytössä, mutta sittemmin se myytiin Uuden Elämän keskukselle, joka järjestää kiinteistössä kuntouttavaa toimintaa.
– Entisen sairaalan tiloissa järjestetään yhteisiä lastenleirejä edelleen, Nykänen kertoo.

Raamattupuiston perustajina toimivat Riitta Ahvonen ja Seppo Turunen, jotka etsivät puistolle toimipaikkaa useiden vuosien ajan, ja lopulta ostivat vanhan navettarakennuksen tarkoitusta varten vuonna 2007.
Kuopion yliopiston lehtorina elämäntyönsä tehneellä Turusella on laaja kokemus lapsityöstä ja diakoniatyöstä Siilinjärvellä.
Riitta Ahvonen puolestaan on Taipalsaaren entinen kirjastonhoitaja, joka on harrastanut taidemaalausta lähes koko elämänsä ajan.

Vanhassa kivirakennuksessa on yli kymmenen vuoden aikana toteutettu perusteellinen remontti, jonka toteutukseen on saatu muun muassa Leader-rahoitusta. Uuteen kokoustilaan mahtuu noin sata henkeä, joten se mahdollistaa melko suurienkin tapahtumien järjestämisen.
Martti Nykänen kertoo, että Raamattupuistossa riittää tekemistä jatkossakin, koska paikkaa halutaan kehittää yhä viihtyisämmäksi ja toimivammaksi.

Raamattupuistoa pidetään avoinna kesäkaudella arkisin klo 12-16 välisenä aikana syyskuun alkuun asti, mutta sopimuksesta paikalla voi vierailla muunakin aikana. Yhteyshenkilönä toimii Riitta Ahvonen Taipalsaarella ja Martti Nykänen Punkaharjulla.
Koulutyön alettua puistoon odotetaan esimerkiksi koululaisvierailuja, jotka sopivat paikan luonteeseen hyvin. Myös muut ryhmät ja yksityiset vierailijat toivotetaan puistoon lämpimästi tervetulleiksi.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...