Jokainen voi tehdä jotakin Puruveden hyväksi

Vuoksen vesistöalueeseen kuuluva Puruvesi voi huonosti, ja tänä vuonna eri puolilla järvialuetta on tehty paljon sinilevähavaintoja.
Pro Puruvesi ry:n puheenjohtaja Reijo Jantunen totesi viimeviikkoisessa Puruvesi-lehdessä , että sinilevää ei ole ollut vielä kertaakaan yhtä laajasti kaikkien selkävesien laidoilla.
Pro Puruvesi –yhdistys edistää Puruveden vesistön puhtautta, hyvinvointia sekä tietoisuutta Puruveden tilasta. Se on keskeinen asenne- ja ympäristövaikuttaja sekä Puruveden puolestapuhuja.
Sinilevä on siitä pirullista, että se estää järviveden käyttöä esimerkiksi saunavetenä, ja uimistakaan ei suositella sinilevän seassa.
Kolkko tilanne hämmästyttää Puruveden rantamilla. Vanhastaan järveä on pidetty Saimaan alueen timanttina, josta voi hörppiä vettä suoraan suuhunsa.
Mutta kuten Etelä-Savon ely-keskuksen vesistöasiantuntija Pekka Sojakka arvioi viime viikon Puruvedessä, sinilevä on tehokas ympäristöindikaattori. Levän ilmestyminen on merkki ravinnekuorman kasvusta.
Vuosikymmeniä sitten Puruvedellä ei levää tai muuta moskaa näkynyt. Nyt on tilanne toinen: järvialueella on runsaasti lahtia, joiden hiekkapohjien päälle on kertynyt paksu ja mutainen ”orgaaninen patja”.
Onneksi Puruveden tilanteen vuoksi on herätty, ja järven kunnostamiseen tähtäävä Freshabit Life IP -hanke käynnistyi jo vuoden 2016 alusta. Hankkeeseen kuuluu muun muassa vesistön hoitotöitä, hoitokalastusta ja vesikasvillisuuden niittoa. On syytä uskoa, että Puruveden hyväksi tehdään tällä hetkellä todella paljon.
Mutta jokainen yksityinen kansalainenkin voi tehdä omin toimin jotakin, kuten jättää esimerkiksi tekemättä matonpesun ja shampoohiusten huuhtelun Puruvedessä.

Viikon kysymys

Mitä odotat alkaneelta syksyltä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...