Pääpalkinto jäi jakamatta – lohet loistivat poissaolollaan

Kova tuuli sotki soutu-uistelijoiden suunnitelmia viikonloppuna Kesälahdella käydyssä lohikuninkuussoutu-uistelussa.
Vesille suuntasi kisan aikaan kaikkiaan 171 venekuntaa. Ensimmäistä kertaa koko kisan 36-vuotisessa historiassa lohikala-sarjan palkinto jäi jakamatta. 7 000 euron lahjakortti siirtyi tuomarineuvoston päätöksellä odottamaan ensi kesän kisaa.
– Palkintoa ei voida arpajaislain vuoksi arpoa, kun yhtään lohikalaa ei tuotu puntarille, muikkumarkkinoiden juontaja Raimo Harjunen selvitti.

Jos kaloja olisi ollut kahdella venekunnalla kaksi tismalleen samanpainoista, lahjakortti olisi lain mukaan voitu arpoa näiden kahden välillä.
Lahjakorttia lukuunottamatta lohikalasarjoihin tarkoitetut palkinnot jaettiin muut kalat -sarjassa. Sen vuoksi palkintoja riitti normaalia useammalle venekunnalle.
Muut kalat -sarjan voittaja sai tänä vuonna lohikalojen yhteismäärä -sarjan voittopalkinnoksi tarkoitetun venemestari Ketolaisen veistämän puisen soutuveneen.
Muiden kalojen sarjan voittoon kiri parikkalalaisen Joona Partasen ja Vesa Jaanun muodostama venekunta.

Saaliinaan heillä oli kaikkiaan 10 800 grammaa haukia. Kalat punnitaan kisassa suolistettuina.
– Kovan työn takana se oli. Haukea vedimme, kun tuulen takia kunnon lohipaikoille ei ollut mitään asiaa. Iltayöllä tuuli rauhoittui hetkeksi, mutta sitten jatkui puhuri.

 

Lue koko juttu 5.7. Puruvedestä!

Viikon kysymys

Mitä odotat alkaneelta syksyltä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...