Kerimäellä muistutettiin tärkeästä asiasta

Ihminen ei ole kone, muistutti kansanedustaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hanna Kosonen sunnuntaina Kerimäellä. Hän oli julistamassa valtakunnallista lomarauhaa avatuksi Ison kirkon mäellä.
Kososen väkevien sanojen merkitystä kannattaa pohtia itsekseen ja yhdessä. Hän sanoi, että ”työelämä on entistä vaativampaa, mutta ihminen ei ole kone. Jokainen tarvitsee lepopäivän ja myös lomajakson.”
Työelämä on todellakin hyvin monimuotoista nykypäivänä. Työntekijöistä irrotetaan työlle yhä enemmän. Kannattavuusvaatimukset ovat koventuneet, ja firmoissa omistajien tuotto-odotukset pysyvät korkealla. Myös julkinen sektori on nopeasti omaksunut liike-elämästä tuttuja tuottavuuden malleja.
Pahasti ei mennä metsään, jos esittää väitteen, jonka mukaan yritysten ja yhteisöjen tulokset raavitaan duunareiden selkänahasta. Kuinka hyvin ja kestävästi se toteutuu, on kiinni muun muassa esimiestyön onnistumisesta.
Jos työyhteisöön alkaa tulla sairauslomapiikkejä, se kertoo karulla tavallaan, että kaikki ei mene oikeissa uomissaan.
Kesällä jokaisen kannattaa ottaa kaikki mahdollinen hyvä irti loma-ajasta. Onpa loma sitten pitkä tai pätkä, ihminen tarvitsee omaa aikaa palautuakseen. Myös arkipäivien vapaa-ajat ja viikonloput on tarkoitettu ihmisten omalle elämälle ja työstä palautumiselle. Töitä ei ole hyvä viedä kotiin ja vapaa-ajalle, vaikka tutkimusten mukaan työn ja vapaa-ajan välinen ero on nykymaailmassa yhä ohuempi. Se ei ole hyvä suuntaus.
Joku on todennut, että ihminen voi – ja ehkä hänen kannattaakin – rakastaa työtään. Samalla on hyvä muistaa, että työ ei rakasta ihmistä. Se ottaa ihmiseltä kursailematta kaiken, mikä sille annetaan.

Viikon kysymys

Oliko Savonlinnan sivistyslautakunnalta oikea ratkaisu, että Punkaharjun kirjasto jää nykyiseen kirjastotaloon?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä