Pyhät Polut testasi reittinsä – kesäkuussa vaelletaan monella eri teemalla

Pyhät Polut ry käynnisti vaelluskauden vappua edeltävänä viikonloppuna, jolloin yhdistyksen hallitus tarkisti sekä oman kuntonsa että reitit Parikkalasta Enonkoskelle.
– Hallituksen lisäksi mukana oli ensi kesän oppaita ja muita toiminnasta kiinnostuneita, yhteensä yhdeksän henkilöä, vaellusten vastuuhenkilö Marita Liukku kertoo.
Aloituspäivänä ryhmä tutustui Siikalahteen, sillä kesän ensimmäinen ryhmävaellus kesäkuussa on lintuvaellus.
– Parikkalassa kevät oli pidemmällä kuin reitin pohjoispuolella Kerimäellä ja Enonkoskella. Sinivuokot olivat jo täydessä kukassa.
Testivaellus kulki sunnuntaina Oronmyllyltä Ruhvanan kautta Putikkoon ja matkan varrella nähtiin monet mielenkiintoiset kohteet, joita metsissä ja kylillä riittää.

Kevään testiretki ei noudatellut aivan samaa kaavaa, jota vaellusvieraille tarjotaan. Esimerkiksi yöpymisjärjestelyt olivat tällä kertaa poikkeavat.
Maanantaina testiryhmä vaelsi Kulennoisten koululta Kulennoisharjun kautta Huosioon. Vappuaaton kunniaksi matkaa tehtiin pitkät ajat lumihangessa, mutta kuitenkin hyvän mielen vallitessa.
Vappupäivän reitti kulki Kerimäen Kattilamäestä Enonkosken Polvikosken laavulle makkaran paistoon ja nokipannukahveille. Vielä samana päivänä ryhmäläiset kulkivat Pyhien Polkujen viimeisen taipaleen Tiaismäeltä Enonkosken vanhalle kivisillalle, joka on polkujen virallinen päätepiste. Osa testiryhmäläisistä poikkesi vielä vierailulle Enonkosken luostariin.

Kesäkuusta on tulossa Pyhät Polut -yhdistykselle tapahtumien täyteinen, jolloin järjestetään jopa kolme vaellusta. Kesän ensimmäinen, Lintuvaellus, toteutuu 10.-14. kesäkuuta. Vaelluksen yhteydessä Hannu Siitonen pitää tietoiskun lintuharrastuksesta ja mukana on myös suojelubiologi Jouni Koskela.
Lupsakka-vaellukselle lähdetään tiistaina 12. kesäkuuta Pirkko Kaskisen ja Veli-Matti Hynnisen opastuksella. Körttivaellus lähtee liikkeelle heti seuraavana päivänä keskiviikkona 13. kesäkuuta. Körttivaelluksen erikoisuus on siioninvirret, joita matkan aikana lauletaan ahkerasti.
Vaellusten pituudet vaihtelevat 60-80 kilometrin välillä ja matkaa tehdään viiden päivän ajan.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Onko kelirikko vaurioittanut autoasi tänä keväänä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...