Kevätmietteitä

Kevätaurinko sulattelee lumikerroksia saaden talven aikana kertyneet paksut lumipenkat vähän kerrassaan sulamaan. Maaliskuiset pitkät jääpuikot ulkorakennuksien räystäillä lupailivat vanhan kansan mukaan pitkää ja kylmää kevättä. Taisivat osua oikeaan, sillä yöpakkasia on riittänyt.
Napakat aamuiset hangenkelit mahdollistivat aamuretkeilyn läheiselle vaaralle. Jyrkkää pohjoisrinnettä kivutessa oli välillä tasattava hengitystä, mutta askel askeleelta laki läheni ja näkymät palkitsivat nousun vaivat.
Lähistöllämme kohoava jyrkkäreunainen vaara on Satulavaara, jonka rinteet on paljaaksi hakattuja. Huipulta avautuu laaja ja avara näköala. Kirkkaalla ilmalla kiikaroidessa vaaran laelta näkyvät Kesälahden, Kerimäen ja Punkaharjun kirkkojen sijainti, sekä kesäisin kaukana siintävä Puruvesi. Aiemmin näkynyt Saaren kirkko on tainnut peittynyt puuston kasvaessa.

Tyynessä pakkasaamussa maiseman avaruutta ihaillessa kevätaurinko paistoi leppoisasti. Ilma oli kirkas ja kuulas ja hiljaisuus kuin Lapin tuntureilla. Jostain kaukaa kuuluva teeren kukerrus muistutti siitä että ollaan kotomaisemissa.
Me, jotka elämme puhtaan luonnon keskellä, harvoin pysähdymme ajattelemaan sitä miten etuoikeutettuja me suomalaiset olemme. Osalle meistä lenkkipolut avautuvat jo kotiovelta. Kansallispuistojen määrä kasvaa jatkuvasti. Tällä hetkellä Suomessa on 40 kansallispuistoa, joissa retkeilymäärät lisääntyvät vuosi vuodelta.
Tämän hetken trendi on metsä ja metsässä liikkuminen. Metsähallituksen lammaspaimeniksi hakee valtava määrä ihmisiä. Luonnosta vieraantunut sukupolvi haluaa tutustuttaa jälkikasvunsa yksinkertaiseen elämään luonnon ja eläinten keskellä. Luontolomien viipyilevät hetket hoitavat elämän melskeessä rasittuneita ja väsyneitä lomalaisia.
Kevään edetessä osalle meistä ei riitä metsässä ja luonnossa samoilu, vaan halu nähdä maailmaa muualtakin kuin vain kotinurkilta kasvaa kevään myötä.

Matkaesitteistä kesän ja syksyn matkoja selaillaan ja varaillaan. Ennen matkalle lähtöä kannattaa tarkastaa mitä kaikkea matkustajavakuutus kattaa, ettei tulisi mahdollisen sairaskohtauksen yllättäessä ikäviä yllätyksiä. Usein vakuutusyhtiöiden pienet tekstit tahtovat jäädä lukematta ja muutokset vakuutuksessa huomaamatta.
Tunnen tapauksen vuosien takaa, jossa perheen äiti sai sairaskohtauksen hiihtolomalla Canarialla. Päädyttiin ambulanssilentoon. Vakuutuksesta huolimatta kuljetuksesta jäi omaisten kustannettavaksi huomattava summa. Jonkin ajan kuluttua näin lehdessä ilmoituksen, jossa lasten taloudelliseksi tukemiseksi avattiin muistotili.
Sairastua voi meistä jokainen, mutta suurimmassa vaarassa taidamme olla me, jotka elämän ehtoopuolella taaperramme. Valtio ei lupaa tuoda meitä tavallisia matkustavaisia kotiin sairaana, eikä sinkkiarkussa. Jokaisen matkustajan on varmistettava kotiin pääsynsä mahdollisen sairaskohtauksen sattuessa ennen matkalle lähtöä.

Enni Holi
Kirjoittaja on kirjoittelua
harrastava punkaharjulainen.

Viikon kysymys

Mitä odotat alkaneelta syksyltä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...