0

Kansanedustaja Kaj Turunen loikkaa Sinisistä Kokoomukseen

Kansanedustaja Kaj Turunen siirtyy Sinisistä Kokoomukseen. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokisen mukaan Turunen on hakenut Kokoomuksen eduskuntaryhmän jäsenyyttä. Kalle Jokinen toivottaa Kaj Turusen tervetulleeksi Kokoomuksen eduskuntaryhmään.
Kaj Turusen mukaan ratkaisu on pidemmän ajan harkinnan tulos.
– Harkintani alkoi viime kesänä. Tämän vuoden helmikuussa aloin pohtia asiaa vakavammin. Olen itse ollut aloitteellinen ja otin asian esille keskusteluissamme ystäväni, kokoomuksen varapuheenjohtaja Janne Sankelon kanssa.
Turunen sanoo, että hän teki omalta osaltaan lopullisen päätöksen siirtymisestä kaksi viikkoa sitten. Tuolloin sovittiin aikataulusta ja tästä tiedotustilaisuudesta.
– Siirtymiseni taustalla ei ole suurta dramatiikkaa, vaan olen jo pidemmän aikaa todennut, että Kokoomuksen politiikka vastaa parhaiten minun omaa ajatteluani.
– Erityisesti yrittäjyyteen liittyvät linjaukset ja työelämän rakennemuutoksen näkemykset kokoomuksessa vastaavat omiani. Näihin asioihin olisin toivonut parannuksia myös kevään kehysriihessä, mutta valitettavasti täytyi tyytyä kompromisseihin.
Kaj Turusen mukaan hänen päätöstä siirtyä kokoomukseen on helpottanut arvostus kokoomuksen puheenjohtajaa Petteri Orpoa kohtaan. Petterin neuvotteleva ja rakentava tapa hoitaa asioita on tehnyt häneen vaikutuksen.
– Jatkossa haluan antaa oman työpanokseni Kokoomuksessa ja haluan olla mukana tekemässä kokoomuksesta maan suurinta puoluetta ja pääministeripuoluetta seuraavalle vaalikaudelle.

2 kommenttia aiheesta “Kansanedustaja Kaj Turunen loikkaa Sinisistä Kokoomukseen

  • 24.4.2018 at 13:12
    Permalink

    ” Oikein hyvä loikkaus ”, Miehet ovat miehiä loikatessakin. Kunnon loikat vetävät naiset mukaan loikkimaan , tämä on uusi urheilulaji. Korkeimmalle korokkeelle noustaan. Nyt naiset onnistumisia loikka kilpailussa. Itä- Suomessa on hyvin kyvykkäitä naisia , miesten rinnalle. Siitä kiitos.

  • 29.4.2018 at 10:29
    Permalink

    ” Kai Turuselle , haluatte antaa oman panoksenne erityisesti yrittåjyyteen liittyviä linjauksia.”
    Savonlinnan ja koko maamme elinjuuren kannalta tämä seutu on luovuttamaton, sillä siellä kulki vesiliikenne tärkeisiin kohteisiin .
    Opettajajani ; Toimi , herrasmiesopettaja Leo Virtaneva , hän toimi lehtorina Suomen liikemiesten kauppaopistossa 35 vuoden ajan . Uransa aikana hän opetti kauppaoppia -ja oikeutta , liikkeenhoito-oppia ja talousmaantietoa, yhteiskuntaoppia sekä konttoriorganisaatiota ja yrtystaloutta . Opetustyön ohella hän hoiti isännöinti – ja tilintarkastustehtäviä. Hän oli opettajien pedagogisen kerhon keskeisin alustusten pitäjä. Hän oli jo toisessa polvessa näissä tehtävissä , häne isänsä oli oprtusneuvos Väinö V Virtaneva . Leo Virteneva tunnettiin erinomaisista puheenlahjoistaan , hän arvosti oppilaitaan ja oli Englandilaisen huumorin armoitettu käyttäjä-Kouluyhteisö sai nauttia eritilaisuuksissa harmonikan soittoa . Hän oli myös kirjailija, hän julkaisi v1978kirjan , ” Ymmärätkö ihmisen erilaisuuden ”. Kirjan kirjoittaja osasi arvostaa ja rakastaa ihmisiä .
    Virtaneva opetti minulle myös metsätaloutta . ” Metsän lapsuus ,” sain pienen rasian , jossa oli männyn siemeniä niissä ei ollut sirkkalehtiä , vaan muutaman millin mittaiset neulan alut . ” minä paimensin niitä ” pidin huolta etteivät lepän, pihlajan , pajun ja koivujen taimenet päässeet varjostamaan pikku mäntyjä , ne saivat tulla auttamaan , jotta männyt kykenisivät puolustautumaan . Tuntuu kuin kaksimetriset männyt olisivat puhuneet , kiitos kun autoitte meidät alkuun , kyllä me nyt pärjäämme . ” oli huikea nähdä metsä lapsuus ”. Kaikkein hellyttävämpiä olivat parisenttiset männyntaimenet , ne tarvitsivat suojelua. ” Kai Turusen mukaan hänen ratkaisunsa on pitemmän ajan harkinnan tulos, kiitos hänelle siitä. ”

Comments are closed.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...