Hannu Pennanen, monen palvelun yrittäjä – rakennusalan töitä, talonmiespalveluja, kuljetustehtäviä ja veneiden korjausta

Kesälahden tuorein yrittäjä lienee Hannu Pennanen, jonka toiminimi, Remontti ja mökkipalvelu H. Pennanen, on vain pari viikkoa vanha.
Tuoreella toiminimiyrittäjällä on pitkä kokemus rakennus- ja kuljetusalan tehtävistä, joita hän jatkossa aikoo tehdä omissa nimissään.
– Yritys perustuu monen alan osaamiseen, Pennanen sanoo.
Lähtölaukauksen yrittäjän taipaleelle antoi kuluvan kevättalven urakka, jossa Pennanen kunnostaa Rastissa sijaitsevaa kesäasuntoa. Urakka lähti liikkeelle vesivahingon aiheuttamien vaurioiden korjaamisesta, mutta talon omistaja päätti laajentaa saneerausta myös tupakeittiön puolelle, josta puretaan uuni ja järjestellään tiloja entistä viihtyisimmiksi ja avarammiksi.
– Toiminimi helpottaa pienten töiden teettämistä, kun laskun maksaminen on tilaajalle ainoa paperityö, Pennanen kertoo.
Toiminimellä hän pystyy tekemään töitä myös rakennusliikkeille ja paikkaamaan näiden työvoimantarvetta, kuten monesti tapana on.
Saneeraustöiden lisäksi Pennanen ottaa vastaan myös uudisrakennuskohteita sopimuksen mukaan.

Rakennustöiden lisäksi uudelta yrittäjältä luonnistuvat kaikki mökkitalkkarin ja talonmiehen työt puun kaatamisesta laiturien laittoon ja ruohon leikkuuseen. Maansiirtoalalla tehtyjen töiden ansiosta hän osaa käyttää maansiirtovälineistöä aina lapiosta isoihin työkoneisiin. Edellä mainittujen taitojen lisäksi Hannu Pennanen osaa korjata lasikuituveneitä, jotka joskus vaurioituvat esimerkiksi rantakiviin osuessaan. Lasikuituveneiden korjaustaidon hän oppi kauan sitten työskennellessään kesälahtelaisessa venetahtaassa.

Lue lisää 28.3. Puruvedestä!

Viikon kysymys

Kuinka usein asioit pankkikonttoreissa - vai käytätkö sähköisiä palveluja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä