0

Pankkipalveluiden jatko puhutti Enonkoskella – keinovalikoimaa jatkoon on, mutta vanhempaa väestöä pankkikonttorin sulkeminen ei miellytä

Paljon oli kysymyksiä, ihmetystä ja huoltakin ilmassa, kun Enonkosken varttuneempi väestö pääsi perjantaina jututtamaan OP Suur-Savon väkeä pankkipalveluiden jatkosta.
Viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen mukaisesti OP Suur-Savon Enonkosken, Savonrannan ja Anttolan konttorit sulkeutuvat toukokuussa.
Eläkeläisjärjestöjen moottoroimassa tilaisuudessa kaivattiinkin tietoa erityisesti siihen, miten pankkiasiointia voidaan jatkossa hoitaa jos ei esimerkiksi osaa tai pysty käyttämään sähköisiä palveluita.
– Kuinka voi hoitaa pankkiasiointia etänä, jos esimerkiksi pää pelaa mutta kädet eivät toimi? kysyi Erkki Redsven.
– Monelle järjestölle käteisen talletus on tärkeä palvelu. Pitääkö jatkossa ajaa varta vasten tilittämään esimerkiksi kahvituksista saatavat tuotot kaupunkiin saakka? ihmetteli puolestaan Anja Kuuramaa.

OP Suur-Savon vt. toimitusjohtaja Mikko Antikainen myyntijohtaja Anne Jakonen kertasivat, että jokainen Enonkosken konttorin asiakas kontaktoidaan henkilökohtaisesti ennen konttorin sulkemista. Kunkin kanssa katsotaan tapauskohtaisesti läpi, mikä oli paras malli jatkoa varten.
Laskujen maksamiseen voi käyttää Jakosen mukaan maksupalvelukuoria. Niitä on jo jaettu asiakkaille ja jatkossa niitä saa myös Kukka- ja Sekatavarapuoti Enonkosken Kodinhelmestä.
Maksupalvelukuorta käytettäessä laskut jätetään tai postitetaan maksupalvelukuoressa pankkiin. Pankki huolehtii laskujen maksamisesta asiakkaan tililtä.
– Säännöllisten maksujen kuten vuokrien osalta voidaan tehdä myös suoraveloitussopimuksia, eli maksut lähtevät automaattisesti tililtä, Anne Jakonen kertoi.
Lisäksi on mahdollista, että joku läheinen ryhtyy hoitamaan verkkoasiointia. Tilin käyttöoikeuden voi antaa esimerkiksi omalle lapselle.
– Pienempiä ostoksia varten voi myös harkita sirullisen lähimaksun kortin hankkimista. Tuolloin alle 25 euron ostoksiin ei tarvitse erikseen näppäillä tunnuslukua, Jakonen sanoi,

Konttorien sulkemisen jälkeen neuvontaa tuodaan edelleen tarpeen mukaan paikkakunnille.
Liikkuva pankkiauto on yksi vaihtoehto. Lisäksi neuvontaa voidaan järjestää myös muihin tiloihin paikkakunnilla – esimerkiksi vanhusten asuntojen läheisiin kerhotiloihin tai vastaaviin, kuten keskustelutilaisuudessa ideana ehdotettiin.
Asiakkaiden kontaktointi on tarkoitus hoitaa loppuun ennen toukokuuta.

Lue lisää 28.3. Puruvedestä!

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...