0

Aivotreenillä muisti kuntoon – kulunut viikko oli aivoviikko

Kuluneella viikolla on vietetty aivoviikkoa. Puruveden seudulla on jo vuoden verran ollut hyvä mahdollisuus  harjaannuttaa muistiaan ja aivoterveyttään erityisen Aivotreeni-hankkeen avulla.

Aivotreenin taustalla on Savonlinnan seudun muistiyhdistys ja hanke on järjestänyt jo useita Muistitreeni-valmennuksia eri puolilla Savonlinnaa ja Enonkoskella. Punkaharjulla Muistitreeni sai niin hyvän vastaanoton, että ryhmiä on perustettu jo useita ja kuluvan kevään aikana paikkakunnalla kokoontuu kaksi ryhmää. Aivotreenit tehdään aina pienryhmissä ja yhteen ryhmään otetaan 7-10 henkilöä.

Aivotreeni toimii muistisairauksien ennaltaehkäisynä ja on avuksi niille, joilla jo on ongelmia muistinsa kanssa.
– Jos avaimet alkavat unohtua kotoa lähdettyä, niin kannattaa miettiä, voisiko muistinsa hyväksi tehdä jotain, aivotreeniohjaaja Satu Mehtonen sanoo. Hänen kanssaan hankkeessa toimii aivotreeniohjaaja Riitta Kero.

Muistia ja aivoja voi jokainen huoltaa arjessa ilman erityisiä harjoitteitakin. Jatkuvan tieto- ja ärsyketulvan vastapainoksi ihminen tarvitsee myös pysähtymisen hetkiä ja lepoa. Aivoterveyden kannalta kunnon yöunet ovat välttämättömät.

Lue lisää 15.3. Puruvesi-lehdestä.

 

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...