0

Punkaharjun tehdaslaajennus etenee mallikkaasti -maanrakennustöitä vielä noin kuukauden ajan

Metsä Groupin tehdaslaajennus Punkaharjun Nobelinniemessä etenee aikataulussaan ja mallikkaasti.
Trafiikki alueella on alkuvuoden ajan ollut vilkasta ja etäiset räjähdysääniä on Punkasalmen keskustassa liikkuvien korviin kantautunut harva se päivä.
Suuntaa-antavien arvioiden mukaan 13 000 neliömetrin laajennusosan alta poistetaan pitkälti päälle 10 000 kuutiota maa-ainesta.
– Maarakennustöitä on edessä vielä noin kuukaudeksi. Perustusten teko on aloitettu samanaikaisesti ja etenee maansiirtotöiden ohella, kertoo tehtaiden johtaja Ville Varis.

Räjäytystöiden ja tavallista runsaamman kuorma-autoliikenteen lisäksi työmaa ei ole tehdasalueen ulkopuolelle juurikaan näkynyt. Tehtaiden toimintaankaan sillä ei Variksen mukaan ole ollut käytännössä mitään vaikutusta.
– Tiettyihin aikoihin on vähä ruuhkaa parkkialueella, mutta muuta vaikutusta ei ole ollut.
Kuorma-autoliikenne rauhoittuu maarakennustöiden päätyttyä. Rakennustyöläisten määrä sen sijaan tulee hankkeen edessä vielä kasvamaan.
– Nytkin on jo paljon porukkaa, mutta kyllä varsinaisessa rakennusvaiheessa puhutaan jopa noin 200:sta tehtaan ulkopuolisesta työntekijästä.

Lue lisää 22.2. Puruvedestä!

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...