0

Mieslaulajat konserttimatkalla Tallinnassa – 70-vuotias kuoro onnitteli satavuotista itsenäisyyttään juhlivaa Viroa

Punkaharjun Mieslaulajat teki helmikuun alussa konserttimatkan naapurimaamme pääkaupunkiin Tallinnaan. Mukana oli parisenkymmentä kuorolaista Punkaharjulta, Kesälahdelta ja Parikkalasta.
Matkalle mahtui myös tuki- ja huoltojoukkoja, niin että osallistujien kokonaismäärä oli 45 henkilöä.

Mieslaulajat sai konserttikutsun Suomenlahden eteläpuolelle tallinnalaiselta kuoronjohtajalta Andres Heinapuulta, jolle Puruveden seutu on tullut tutuksi Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa laulamisen myötä. Konserttimatkan pääjärjestelyistä vastasi mieskuoron pitkäaikainen jäsen Seppo Kärkkäinen, jonka mukaan matkaa suunniteltiin pari vuotta.
– Pitkään piti matkaa kehitellä, mutta lopputulos oli sen arvoinen, kaikki onnistui täydellisesti, Kärkkäinen toteaa.

Toinen konserteista pidettiin yhdessä Andres Heinapuun johtaman naiskuoron kanssa paikallisella kulttuuritalolla. Konsertti oli osa Viro 100 -juhlallisuuksia, joten ohjelmistoon sopivat hyvin Mieslaulajien oman marraskuisen 70-vuotisjuhlakonsertin laulut. Molempien kuorojen esitykset saivat virolaisyleisöltä pitkät suosionosoitukset.
– Konsertin kohokohta oli ehdottomasti yhdessä lauletut Eestin ja Suomen kansallislaulut, joissa molemmissa on sama sävel, Kärkkäinen pohtii.

Konsertin jälkeen pidetyn karonkan aikana kuorot innostuivat esittämään yhdessä monia lauluja, joista Finlandia-hymni sai kuulijoiden silmät kostumaan. Musiikki tuntui yhdistävän sukulaiskansoja ainutlaatuisella tavalla.
Mieslaulajien toinen konsertti järjestettiin Tallinnan vanhassa kaupungissa sijaitsevassa Pyhän Hengen kirkossa.
Kyseinen kirkko on Tallinnan vanhimpia ja vaikuttavimpia rakennuksia, joten se oli konserttipaikkana elämys niin kuulijoille kuin laulajillekin. Keskiaikaisen kivikirkon erinomainen akustiikka teki konsertista unohtumattoman kokemuksen.
Vielä sunnuntaiaamuna ennen kotimatkalle lähtöä kuoro ehti osallistua Tallinnan suomalaisen seurakunnan jumalanpalvelukseen, jossa esitettiin kaksi laulua.
Myös seurakunta otti suomalaislaulajat lämpimästi vastaan ja kotiinlähtötoivotukset olivat sydämellisiä.

Seppo Kärkkäisen mukaan matkasta jäi todella hyvä mieli ja kiitollisuus siitä, että yhteistyö onnistui saumattomasti.
– Suuret kiitokset ansaitsevat kuoronjohtaja Tatjana Korpelainen ja säestäjänä toiminut Eino Logrén. Heidän panoksensa matkan onnistumiseen oli erinomaisen suuri, Kärkkäinen korostaa ja lisää odottavansa jo innostuneena virolaisten lupaamaa vastavierailua Puruveden seudulle.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...