0

Jatkuva uudistuminen on pakko – 80-vuotias Linja-autoliike S. Kosonen Oy uskoo tulevaisuuteen

Tänä vuonna 80 vuotta täyttävän perheyhtiön toimitalossa Kerimäen kirkonkylällä voi kuulla historian siipien havinaa.
Linja-autoliike S. Kosonen Oy:n toimitusjohtajan ja yrittäjän Jyrki Kososen isoisän Risto Kososen vuonna 1938 perustama firma on sijainnut liki kaikki vuodet samalla paikalla Kerimäellä.
Jyrki Kosonen on yrittäjä kolmannessa polvessa. Risto Kososen jälkeen yritystä luotsasi Seppo Kosonen, ja hänen jälkeensä 1990-luvulla rattiin istahti Jyrki.

Jyrki Kosonen sanoo, että 80-vuotiaalla Kososella on vauhti päällä, mutta toiminta vaatii jatkuvaa kehittämistä.
– Rahaa tarvitaan koko ajan, jotta pysymme mukana markkinoilla. Ala on pääomavaltaista, sillä runsaan 20 auton linjasto vaatii säännöllistä uusimista. Yksi täysikokoinen bussi maksaa noin 400 000 euroa, ja sen käyttöikä on maksimissaan 10 vuotta ja 800 000 kihometriä.
Pääoman tarve on jatkuvasti, ja se kuuluu Kososen mielestä bisnekseen.
Hän kiittelee, että yrityksellä on pitkäaikaiset yhteistyökumppanit myös rahoittajina.
– Me emme halua koskaan tehdä itsellemme pikavoittoja, ja sijoitamme kaiken mahdollisen firmaan ja kalustoon. Se on yksi tavaramerkkimme ja kertoo myös jotakin niin sanotusta vanhakantaisesta yrittäjyydestä. Se on varmaan kantanutkin tämän firman näin pitkälle, Jyrki Kosonen miettii.

Linja-autoliike Kosonen on saanut neljännenkin sukupolven mukaan yritykseen. Jyrki Kososen vaimon Helka Kososen poika Aleksi Ekberg on ollut mukana firman toiminnassa kauan. Linja-auton ratissakin hän on ajokeikkoja heittänyt.
– Aleksi on ollut pikkupojasta lähtien touhuissa mukana talleilla, Jyrki Kosonen naurahtaa ja katsoo 196-senttistä nuorta miestä ja yhtiön osakasta, joka paraikaa opiskelee logistiikkainsinööriksi Jyväskylässä. Myös Jyrki Kosonen on logistiikkainsinööri.

Lue lisää 15.2. Puruvedestä.

Kommentteja aiheesta “Jatkuva uudistuminen on pakko – 80-vuotias Linja-autoliike S. Kosonen Oy uskoo tulevaisuuteen

  • 17.2.2018 at 12:08
    Permalink

    ” Onnea kahdeksakymmentä vuoiselle Kososen linjaliikene yritykselle , itse olen aloittanut linjaauto liikenteessä liikkumisen Kososen autoliikenneajoneuvoissamm jo Risto Kososen aikana. sitä seuraavien sukupolvien ajan ja aijon jatkaa mieleisissä seutukunnassa tapahtumissa , ystävieni kanssa. ” MM. Oopperajuhlien aikana , ja muissa tilaisuuksissa , puruvesi risteilyillä , poiketn herkullisilla ruokapaikoissa, eritoteen kala,sellaisilla.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...