0

Kosteikkoja Kesälahdellekin

Puruveden Freshabit Life IP -hankkeeseen liittyvien vesiensuojelurakenteiden teko etenee hyvää vauhtia myös Pohjois-Karjalan puolella, vaikka märkyys ja korkealla oleva vesi haittaakin kaivutöitä. Osa töistä tehdään Suomen Metsäkeskuksen, osa Pohjois-Karjalan ely-keskuksen johtamina.
Näkyvää jälkeä on saatu jo aikaan aivan kuutostien vieressä, Kesälahden kirkonkylän eteläpuolella.
Karjalan Kievarin viereen, Savilahden pohjukkaan valmistui vuodenvaihteessa 0,6 hehtaarin suuruinen kosteikko saarekkeineen. Kosteikon viimeistelytyöt tehdään keväällä.
Ely-keskuksen johdolla tehty Savilahden kosteikko on edustavalla paikalla. Maisemassa voi helposti hahmottaa miten valumavesien ravinteita ja kiintoaineita voidaan jarruttaa erilaisilla rakenteilla.

Reilun puolen kilometrin päästä kuutostien molemmin puolin löytyy toinen huomattavasti isompi työmaa, jossa tehdään Lessinpuron kosteikkoa. Lessinpuro tuo vesiä Puruveteen noin 600 hehtaarin valuma-alueelta.
Puron varteen rakennetaan kosteikko. Suistoalueelle, valtatien ja Puruveden väliin tulee pintavalutuskenttä ja myös vanha laskeutusallas kunnostetaan.
Lessinpuron rakenteiden piti valmistua viime vuoden loppuun mennessä, mutta työt jouduttiin keskeyttämään vedenpaljouden takia, kun noin kolmannes kaivutöistä on vielä tekemättä.
– Valuma-alueelta tuli vettä niin, että puro on piripinnassa ja pelto alkoi pehmentyä. Jos tulisi pari viikkoa hyvää pakkasta, maa alkaisi kantaa ja töitä voitaisin jatkaa, sanoo hanketta vetävän Metsäkeskuksen luonnonhoidon asiantuntija Seppo Ollikainen.
Kosteikon ympärille jäävä pelto on tarkoitus metsittää kuusikoksi keväällä maan kuivuttua.

Lue lisää 11.1. Puruvesi-lehdestä.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...