Väärinymmärretty sananvapaus

Maamme johtava sanomalehti julkaisi 16. joulukuuta artikkelin koskien salaista sotilastiedustelua. Jutun taustamateriaaliksi toimittajat kertoivat hankkineensa erittäin salaisia asiakirjoja, joita sitten referoivat ja julkaisivat niistä myös suoria lainauksia tarinassaan.
Tapauksesta nousi luonnollisesti suuri kohu, ja puolustusvoimien pyynnöstä poliisi aloitti esitutkinnan maanpetosrikoksista.
Kyseiset asiakirjat liittyvät Suomen ulkoiseen turvallisuuteen ja ovat siitä syystä tarkoitettu vain harvojen ja valittujen luettavaksi. Esimerkiksi puolustusvoimien asiakirjoissa turvaluokka 1, erittäin salainen, tarkoittaa muun muassa tasavallan presidenttiä, pääministeriä, puolustusministeriä ja puolustusvoimien ylintä johtoa. Näitä asiakirjoja olivat toimittajat hankkineet jostain haltuunsa ja levittivät niiden tietoa kaiken kansan – siis muidenkin kuin suomalaisten – luettavaksi.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva ja kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll olivat A-Studion keskustelussa 18. joulukuuta sitä mieltä, että kyseessä on rikollinen toiminta, johon ovat syyllistyneet sekä tiedon vuotaja(t) että tiedon julkaisijat.
Toimittajat ovat olleet tietoisia, että asiakirjat ovat salaisia, mutta ovat julkaisseet niiden sisältämiä tietoja siitä huolimatta. Tähän viittaa vahvasti myös se, että Laura Halminen, toinen jutun toimittajista yritti julkaisua seuraavana päivänä mekaanisesti tuhota tietokoneensa kovalevyä aiheuttaen toiminnallaan palohälytykseen johtaneen tulipalon.
Sitä vastoin A-Studiossa mukana ollut Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi oli sitä mieltä, että tässä on kysymys sananvapaudesta ja lähdesuojasta, jota nyt yritetään viranomaisten toimesta murtaa. HS:n toimituksessa oli tarkoin harkittu asiakirjojen salaisuusastetta ja he olivat tulleet siihen tulokseen, että ne eivät sisällä mitään sellaista tietoa, jota ei voisi suurelle yleisölle kertoa.

Myös monet tunnetut toimittajat yhtyivät Niemen mielipiteeseen lehdistön sananvapauden rajoittamista. Minun mielestäni tällä ei ole sananvapauden kanssa mitään tekemistä ja erityisen huolestuttavaa on se, että lehdistö ja toimittajat pyrkivät asettumaan lain ja lainsäädännön yläpuolelle. Toimittajat saavat salaiseksi luokiteltua materiaalia ja pohtivat sitten toimituksessa, onko aineisto relevanttia ja onko sen salaustaso sitä mitä turvaluokittelun leimaus edellyttää.
Tässä HS:n tapauksessa toimituksessa päätettiin, että viranomaiset ovat tehneet liian ankaria salausluokituksia, jonka johdosta tiedot voidaan julkaista. Toimittajia yhtään väheksymättä en kuitenkaan halua myöntää heille korkeimman oikeuden asemaa ja päätösvaltaa. Lainvastaisesti vuodetun materiaalin julkaisemista vertaan ryhtymisestä varastettuun tavaraan.
Itse joudun ja pääsen luottamustehtävissäni usein kuulemaan, näkemään ja lukemaan salaista materiaalia. Ikinä ei ole mieleeni tullut epäillä sitä, onko materiaali todellakin niin salaista, että se täytyy 100-prosenttisesti pitää omana tietonaan. Mutta niinhän se on, että luottamuksen voi menettää vain kerran.

Ari Ora
Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja Kokoomuksen Savonlinnan kunnallisjärjestön sekä Punkaharjun Kokoomus ry:n puheenjohtaja.

Viikon kysymys

Kuinka usein asioit pankkikonttoreissa - vai käytätkö sähköisiä palveluja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä