Kiitos

Jouluun on enää muutama yö. Vuosi alkaa olla loppuhuipennusta vaille paketissa. Tänään on jo talvipäivänseisaus. Tästä eteenpäin päivä taas pidentyy.
Vuoden lopulla on kullakin meistä aina jonkinasteinen tarve puntaroida kulunutta vuotta. Mitä tein – mitä jäi tekemättä? Missä onnistuin – mikä meni pieleen? Ja ihan hyvähän näitä on aina välillä pysähtyä pohtimaan.
Mietiskellessäni pohdin kolumnejani. Tiedostan, että useimmiten olen keskittynyt kirjoittamaan asioista, joissa on jotain negatiivista. Olen tehnyt tarkoituksellisesti, ja mukavasti saanutkin kiitosta siitä. Mutta nyt tuumin, että vuoden lopuksi, olisi meikäläisenkin aika kirjoittaa jostain positiivisesta. Siksi aloin pohtia sitä, mistä kaikesta kuluneessa vuodessa olen kiitollinen.

Ensiksi haluan kiittää, että olen saanut tehdä töitä. Ja vieläpä työtä jossa olen viihtynyt paremmin kuin hyvin. Olen saanut sopivasti haastetta ja oppinut äärettömän paljon. Olen saanut parhaat mahdolliset työkaverit, olkoonkin että ovat entisiä opettajiani. Olen nähnyt koulumaailman monet käänteet, ja päässyt mukaan moneen sellaiseen johon en olisi uskonut.
Sain olla mukana toteuttamassa oppilasvaihtoa italialaisen ystävyyskoulun kanssa. Järjestää heidän vierailuaan täällä, ja tehdä vastavierailun saapasmaahan. Nämä opettivat aivan uudella tavalla vieraan maan kulttuurista ja olivat eittämättä yksi elämäni parhaita kokemuksia. Italian lämpimine iltoineen jätti pysyvän ja rakkaan muiston.

Sain toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni matkustamisesta mantereisen Euroopan laidalle Nordkappiin. Olen kiitollinen keskiyön auringosta, jonka sain siellä nähdä. Sitä näkymää ei muualla ole. Olen kiitollinen siitä, että vaelsin vielä hiukan Nordkappin kalliota pohjoisempaan Knivskjellodden-niemen nokkaan. Sain seistä maitse tavoitettavan Euroopan äärilaidalla, tuntien Jäämeren aaltojen lyövän jaloilleni. No tosin sain sitten myös vaeltaa märissä sukissa takaisin, mutta kiitos siitäkin.
Olen kiitollinen myös siitä, että sain istua elämäni ensimmäistä kertaa kirkkoveneeseen. Ja soutaa siltä samalta istumalta kuusikymmentä kilometriä. Ei, en ollut kiitollinen sillä hetkellä, sen jälkeen, saatikka seuraavana aamuna. Mutta heti sen jälkeen aloin olla kiitollinen.

Olen kiitollinen kaikista ihmisistä ympärilläni. Ystävistä jotka jakavat kieron huumorin kanssani. Niistä joiden kanssa ymmärrämme toisiamme pelkästä puolikkaasta katseesta, ja niistä joiden kanssa saan jatkuvasti väitellä ollen erimieltä jokaisesta asiasta.
Yksittäisiä asioita miettien, viimeisimmäksi olen kiitollinen siitä, että sain pitkästä aikaa tarpoa polvea myöten lumihangessa joulukuusta hakiessa. Muistui taas vanhat kunnon talvet mieleen.
Ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, että tajuan tätä kirjoittaessani, etten millään mahdu tässä palstatilassa kertomaan kaikista niistä asioita, pienistä ja suurista, joista olen kiitollinen kuluneen vuoden ajalta. Liian moni mainitsemisen arvoinen asia jää pois. Tulkitsen sen kertovan siitä, ettei vuosi 2017 ole mennyt aivan penkin alle.
En tänä vuonna ole esittänyt joululahjatoiveita. En kotiväelle enkä joulupukille. Luulen että olen saanut aukoa parasta pakettiani pitkin vuoden. Kiitos siis siitä. Niin ja hyvää joulua!

Jesse Härkönen
Kirjoittaja on urheilun parissa puuhaava 21-vuotias kerimäkeläinen.

Viikon kysymys

Mitä odotat alkaneelta syksyltä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...