0

Verkostoista iloa ja hyötyä

Muistelen, kun yli viisi vuotta sitten suunnittelin muuttoa Punkaharjulle. Päällimmäisenä kysymyksenä oli miten elättää itsensä uudella paikkakunnalla.
Suomen Yrittäjien jäsenenä oli luonnollista ottaa yhteyttä Punkaharjun Yrittäjien silloiseen puheenjohtajaan ja kysyä milloin mitäkin täällä yrittämiseen ja elämiseen liittyvää.
Muistan ainakin keskustelumme tietoliikenneyhteyksiin liittyen. Surkea nettiyhteys Naaranlahden kylässä ei kuitenkaan estänyt muuttoa.

Viiden vuoden aikana langattomat tietoliikenneyhteydet ovat toki parantuneet, mutta tiedonsiirron hidastelu välillä hermostuttaa. Onneksi ei ole ainakaan vielä ollut tarvetta lähettää suuria määriä liikkuvaa kuvaa verkon yli. Tietoliikenneverkon käyttö kuitenkin lisääntyy huimasti tulevaisuudessa ja tarve valokuidun asentamiselle lienee välttämätöntä. Tietoliikenneinfran parantaminen on täysin verrattavissa vuosikymmeniä sitten tehtyyn maaseudun sähköistykseen.
Heti kun mahdollista, osallistuin Punkaharjun Yrittäjien syyskokoukseen ja minut valittiin hallituksen varajäseneksi. Lähdin mielelläni mukaan toimintaan, koska se on erinomainen tapa tutustua paikallisiin ihmisiin ja yrityksiin.
Heti kokouksen jälkeen toinen uusi hallituksen jäsen, Maria Utti, otti hihasta kiinni ja päätimme selvitellä yhteistyömahdollisuuksia. Olin silloin puuhaamassa ensimmäisiä Hiukkajoen herkkumarkkinoita ja siitähän se touhu paikallisten tuottajien kanssa lähti!

Viiden vuoden aikana Suomen Yrittäjien toiminta on tullut hyvin tutuksi monissa koulutustapahtumissa ja seminaareissa. Yrittäjäverkosto laajenee puheenjohtajuuden kautta muualle Suomeen ja tiedon ja kokemusten vaihto on äärimmäisen hyödyllistä.
Paraikaa olen vielä Helsingissä kansanedustajatapaamisen päätyttyä. Kävimme tutustumassa vastaremontoituun eduskuntataloon ja tapasimme kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustajia. Yrittäjäjärjestö on nimennyt jokaiselle kansanedustajalle hänen vaalipiiristään oman yrittäjän välittämään tietoa yrittämisen arjesta suoraan päättäjille.

Kuluvalla viikolla pidetään Punkaharjun Yrittäjien hallitusten vaihtokokous, ja käynnistämme ensi vuoden toiminnan osittain muuttuneella kokoonpanolla. Olen iloinen, että joukossamme on niin valmistavan teollisuuden edustajia kuin kaupan, ympäristöhuollon ja kuljetuksen, matkailun kuin maa- ja metsätalousyrittäjienkin edustus.
Tavoitteenamme on entisestään vahvistaa hyvää yhteistyötä Kerimäen, keskusta-alueen sekä Savonrannan paikallisyhdistysten ja muiden sidosryhmien kanssa. Yhteydenpito myös kaupungin päättäjiin lisääntyy.
Vuosi päättyy punkaharjulaisittain erittäin valoisissa merkeissä. Tuleva tehdasinvestointi tuo pitäjään suoria työpaikkoja ja sen kerrannaisvaikutukset ovat merkittäviä. Käytetään tilaisuus hyväksemme ja tehdään yhdessä töitä sen eteen, että saamme houkuteltua tänne lisää uudenlaista yritystoimintaa!

Ruth Lähdeaho-Kero
Kirjoittaja on Punkaharjun Yrittäjien puheenjohtaja.

Kommentteja aiheesta “Verkostoista iloa ja hyötyä

  • 16.12.2017 at 11:34
    Permalink

    Loistava kirjoitus! Savonlinnan seutu tarvitsee ahkeria ja energisiä ihmisiä. Olen täysin vakuuttunut, että pitkäjänteisellä ja suunnitelmallisella yhteistyöllä alueen talous saadaan kestävällä tavalla uuteen kukoistukseen. Avainsanoja lienevät esimerkillinen johtajuus ja selkeä yhteinen päämäärä. Metsä, vesi ja ruoka ovat Etelä-Savon strategian ytimessä – eikä suotta. Uskon vahvasti, että Etelä-Savossa asuu ahkeria ja innovatiivisia ihmisiä, mutta myös uutta osaamista ja investointeja tarvitaan. Innostus on taas siitä jännä juttu, että kannustavassa ilmapiirissä se on tarttuvaa!

Comments are closed.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...