Osuuspankki sulkee Enonkosken ja Savonrannan konttorit

Suur-Savon Osuuspankin Enonkosken ja Savonrannan konttorit suljetaan 1. toukokuuta 2018.
Konttoreiden sulkemisen taustalla on asiakaskäyttäytymisen muutos: entistä harvemmat asiakkaat asioivat konttoreissa.
– Asiakkaiden tapa hoitaa päivittäisiä pankkiasioitaan on muuttunut viimeisten vuosien aikana voimakkaasti. Päivittäispalvelut hoidetaan pääsääntöisesti sähköisissä kanavissa. Myös laina- ja sijoitusneuvottelut hoidetaan entistä useammin etäneuvotteluna kotisohvalta käsin, kertoo Suur-Savon Osuuspankin vt. toimitusjohtaja Mikko Antikainen.

Myös Mikkelin Anttolan konttori suljetaan samaan aikaan ensi vuonna.
Antikaisen mukaan päätös konttoreiden lakkauttamisesta on tehty perusteellisen harkinnan ja selvitystyön perusteella.
– Asiointi Anttolan, Enonkosken ja Savonrannan konttoreissamme on hiipunut jo usean vuoden ajan. Päivittäisasioinnissa konttori on pääasiallisena asiointikanavana enää noin 1-2 prosentille asiakkaista.
– Pyrimme aina tarjoamaan asiakkaalle juuri hänen tilanteeseensa parhaiten sopivat palvelut. Autamme mielellämme jokaista löytämään itselle sopivan asiointitavan. Jos asiakas kokee epävarmuutta verkkopalvelun käytössä, e-laskujen maksamisessa tai vaikka pankkikortin käytössä, meiltä saa opastusta kädestä pitäen. Mukaan tapaamiseen voi tuoda oman mobiililaitteen, kannustaa Antikainen.

Konttoreiden lakkauttamisella ei ole vaikutusta pankin henkilöstön määrään. Suljettavissa konttoreissa työskennelleet toimihenkilöt jatkavat työtään täysiaikaisesti muissa Suur-Savon Osuuspankin konttoreissa.
Konttoreiden sulkeminen ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä. Esimerkiksi tili- ja lainanumerot säilyvät ennallaan. Laskujen maksaminen hoituu jatkossakin helpoiten suoramaksuna, e-laskuna tai OP-mobiilipalvelun kautta.
Päivittäiset ostokset voi maksaa pankki- ja luottokorteilla. Käteistä rahaa voi nostaa Otto-automaateista sekä osuuspankin korteilla myös K-ryhmän ruokakaupoista, Tokmannien, R-kioskien ja Neste-palveluasemien kassoilta.

2 kommenttia aiheesta “Osuuspankki sulkee Enonkosken ja Savonrannan konttorit

  • 18.12.2017 at 09:30
    Permalink

    Tätä osattiin odottaa ,kyllä tulee isoja ongelmia kuntalaisille.Mitähän varten pankin hallntoon valitaan kunnista edustajat,jos ne ei halua ,tai eivät tiedä kansalaiten tarpeita ..

  • 11.1.2018 at 16:09
    Permalink

    Kyllä saa jäädä laskut maksamatta jos pitää mennä Savonlinnaan maksamaan matkaa edestakaisin 97km en omista tietokonetta enkä autoakaan ei ole yksin kertaisesti varaa. hulluja päätöksiä

Comments are closed.

Viikon kysymys

Mitä mieltä olet vahvempien juomien tulosta ruokakauppoihin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...