0

Ihmeitä lupaavat öljyt

Ystäväperhe oli vierailulla. Hyvinvointikonsultiksi kouluttautunut perheenäiti halusi esitellä uusia eetterisiä öljyjä, joihin hän oli tutustunut. Asetuin hoitopöydälle. Tuoksulampun ja ilmankostuttimen yhdistelmä, diffuuseri tuoksutteli laventelin tuoksua.
Samalla kun ystäväni tiputteli erilaisia öljyjä iholle ja hieroskeli rauhallisin kevyin liikkein, hän kertoi öljyjen historiasta.
Ensimmäinen maatila, jonka amerikkalainen liikkeen perustaja osti, oli Idahossa Yhdysvalloissa syrjäisten vuorten välisessä laaksossa. Tuolla 81 hehtaarin tilalla kasvatettiin aluksi pelkkää laventelia ja opeteltiin tislauksen salat. Tällä hetkellä yrttien viljely ja markkinointi on levinnyt ympäri maailman.
Viljellyistä ja villeinä kasvaneista kasveista, yrteistä ja puista valmistettujen öljyjen väitetään olevan vahvoja kasviuutteita. Öljyjä markkinoidaan verkostomarkkinoinnin kautta kahvikutsuilla, joissa tuotteita esitellään kannustavin tukkualennuksin ja palkkiopistein.

Esittelylehtistä selatessani havaitsin kuinka mainontaan on satsattu paljon toiveita. Fyysisten vaivojen lisäksi ne voivat auttaa selviytymään epätoivoisista tunteista, vapautumaan murheista, tunneperäisistä esteistä ja ymmärtämään omat tavoitteensa elämässä. Esitteeseen tutustuessani pohdin samalla voisivatko öljyt muuttaa elämää.
Vaikutuksille alttiille henkilöille esittelytuokio tuoksuvien ihmeaineiden parissa on varsin houkuttava. Lupaus paremmasta, tasapainoisemmasta ihmisestä, jolla asiat alkavat luistaa ja kaikki heikkoudet ja vaivat parantua, kiehtoo.
Tätä kaikkeahan ihmiset tavoitellevat, mutta saavat usein pettymyksekseen todeta, että hyväksi ihmiseksi kasvamisen tie on vaikea tie.

Vaikka joskus mieli tekisi olla kaikkea muuta kuin mitä on, epäilen kuitenkin, että tuskin eetteriset öljyt tekisivät minusta yhtään parempaa ihmistä. Kun on tasapainossa itsensä kanssa, kokee arjessakin niitä ”onnen pieniä pipanoita”, joista Veikko Lavi aikanaan lauleli.
Toki hellän, lämpimän käden kosketus iholla öljyjen voimakkaasti tuoksuessa tuntui rentouttavalta ja mukavalta. Tässä ajassa, jossa marraskuu masentaa ja pelko ja epävarmuus maailmalla lisääntyvät tarvitaan paljon hellän, rauhoittavan käden kosketusta. Hyvän ystävän läheisyys ja merkitys huolten jakajana korostuu.
Tukea hyvinvointiin luvataan myös saatavan suomalaisista marjoissa. Niissä kerrotaan olevan paljon elimistölle hyvää tekeviä vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita. Tutkimuksien mukaan ne ehkäisevät syöpäsolujen kasvua. Ja onhan marjoissa öljyäkin.

Kotimaisten marjojen ravinnetutkimuksessa kerrotaan, että mitä pienemmät marjan siemenet ovat, sitä suurempi niissä on öljypitoisuus. Tosin suositeltu parin desin päiväannos vaatii kesäisin poistumista mukavuusalueelta inisijöiden ja pörisijöiden pariin.
Parina kesänä on tavattu metsämansikoita, joiden tuoksu toi mieleen lapsuuden punaisena hehkuvat ahot. Metsämansikan tuoksua ei voita maailmalta tulleet eetteriset tuoksut, vaikka viipyivätkin huoneissa useita päiviä.

Enni Holi
punkaharjulainen
harrastajakirjoittaja

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...