0

Maakuntaan tulee sairaalajätti

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Sosterin ja Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän Essoten ylin johto aikoo käynnistää syvälle menevän yhteistyön. Kyse on yhteisestä liikelaitoksesta, joka haluaa pärjätä kovenevilla sote-markkinoilla. Yksityiset terveyskonsernit jylläävät tällä hetkellä ja hakevat markkinoita. Se on tuttua jo tässäkin maakunnassa.
Lopputulema näyttää muodostuvan sellaiseksi, että Etelä-Savoon perustetaan yksi suuri toimija, jolla on kaksi toimipistettä: toinen Savonlinnassa, toinen Mikkelissä. Sen halutaan pysyvän yksikkönä, joka takaa ympärivuorokautisen päivystyksen ja mahdollistaa leikkaukset, joita ei kumpikaan voi tarjota yksin. Keskittämisasetus antaa tiukat rajat esimerkiksi leikkausten määrälle.
Itä-Savon ja Etelä-Savon sairaanhoitopiirien historia on rikkonainen. Niillä on ollut vanhoina aikoina tiukkojakin yhteenottoja, eikä yhteistyötä ole tehty. Kumpikin on kyräillyt, vahtinut reviirejään ja kisannut toisiaan vastaan.
Nyt eletään uutta aikaa, eikä vaihtoehtoja muuhun ole, jos ylipäätään on halua pysyä hengissä. Onneksi näyttää siltä, että piirien johto on ymmärtänyt tilanteen. On tärkeää, että tulevan liikelaitoksen molempia sairaaloita kehitetään tasaisesti ja myös hallinto pidetään kummallakin paikkakunnalla. Vain sillä keinoin maakunnallisesta sairaalajätistä voi rakentua tasapainoinen kokonaisuus.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...