0

Sujuu se hakkuu sulallakin maalla

Vanhojen
uskomusten ja tottumusten mukaan talvi on ollut perinteisesti puunkorjuun ”kulta-aikaa”. Koneiden metsään ajattamista sulan maan aikaan on vierastettu ja tänäkin syksynä on eri medioissa uutisoitu, että sateiset säät ovat laittaneet puunkorjuuta seisahduksiin.
Toisenlaisiakin esimerkkejä on. Esimerkiksi Metsä Groupin paikallisen hankintapiirin alueella hommat ovat pyörineet useassa paikassa kesän ja syksyn aikana. Tekniikka ja menetelmät ovat kehittyneet niin, että puunkorjuuta voi hyvin toteuttaa pakkaskauden ulkopuolellakin.
– Hyvä suunnittelu ja oikeantyyppinen korjuukalusto mahdollistavat sen, että korjuu onnistuu. Jälki voi olla sulan maan aikaan jopa parempaakin, kuin talvella, kertoo Metsä Groupin metsäasiantuntija Janne Mustikkamaa.

Metsäalan nousun myötä ympärivuotiseen puun korjuuseen on myös painetta. Kysyntää on erityisesti havupuulle ja todellinen ykköstuote on kuusitukki.
Metsä Groupin piiripäällikkö Jari Makkonen kertoo, että puunhankintatarve tulee jo Äänenkosken tehtaan toiminnan käynnistymisen myötä kasvamaan Lappeenrannan hankintapiirin alueella 20 prosenttia nykyisestä vuositasosta. Oman lisänsä on vielä se, jos Punkaharjulle suunniteltu laajennus toteutuu.
Makkonen huomauttaa myös, että talviajalla hakkuut pyörivät jo maksimikapasiteetilla. Kesän ja syksyn hakkuille on vielä tilaa.
– Tasainen puun korjuu on usean tahon etu. Tehtaille saadaan puuta tasaisemmin ja korjuuyrittäjillä on tasaisemmin töitä vuoden ympäri. Sulan maan leimikoista on tällä hetkellä pulaa, joten metsänomistajakin saa puustaan paremman hinnan, piiripäällikkö Makkonen toteaa.

Mustikkamaan mukaan sulan maan hakkuiden toteuttamisessa pohjatyötä tehdään enemmän.
Esimerkiksi ajourat suunnitellaan tarkemmin ja hakkuukohteet käydään ennen töiden aloittamista katsomassa maastossa konekuskien ja maanomistajan kanssa läpi.
– Vältetään turhaa ajamista ja tehdään ajolinjat mahdollisimman suoriksi. Lisäksi sijoitetaan esimerkiksi varastointi- ja kääntöpaikat mahdollisimman kantaville kohdille.

Lue lisää 2.11. Puruvesi-lehdestä

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...