0

NuTu keskittää Kerimäelle

Vuosi 2018 tuo mukanaan isoja muutoksia Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry:n toimintoihin.
Savonlinnan WillaNutussa ja Kerimäellä toiminut NuTun työpaja muuttaa kokonaisuutena Kerimäelle koulun c-rakennuksen tiloihin.
Tällä hetkellä c-rakennuksessa toimii NuTun nuorisotila, Toimintatupa sekä pienimuotoinen työpaja.
NuTun puheenjohtaja Heikki Sorjonen sanoo, että työpajan siirtyminen kokonaisuudessa Kerimäelle avaa uusia mahdollisuuksia työpajatoiminnan toteuttamiseen ja kehittämiseen. Enonkoskella työpaja jatkaa toimintaansa entisellään.

Sorjonen sanoo, että parin edellisen vuoden taloudelliset haasteet ovat pakottaneet tekemään vaikeita, mutta välttämättömiä ratkaisuja NuTun tarjoamissa toiminnoissa vuodelle 2018. NuTu keskittyy ensi vuoden ydintoimintoihinsa eli nuorten palveluiden kehittämiseen sekä työllistämistoimintaan Savonlinnan ja Enonkosken alueella.
Sorjosen mukaan taloudellinen ahdinko juontaa vuoteen 2013, kun te-keskus leikkasi työllistämisrahoja, jonka vuoksi NuTun oman rahoitusosuuden tuli kasvaa.

Lue lisää 2.11. Puruvesi-lehdestä.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...