Sujuu se hakkuu sulallakin maalla – oikeat työtavat ja varustus mahdollistavat onnistuneen puunkorjuun kesäkaudellakin

Vanhojen uskomusten ja tottumusten mukaan talvi on ollut perinteisesti puunkorjuun ”kulta-aikaa”. Koneiden metsään ajattamista sulan maan aikaan on vierastettu ja tänäkin syksynä on eri medioissa uutisoitu, että sateiset säät ovat laittaneet puunkorjuuta seisahduksiin.
Toisenlaisiakin esimerkkejä on. Esimerkiksi Metsä Groupin paikallisen hankintapiirin alueella hommat ovat pyörineet useassa paikassa kesän ja syksyn aikana. Tekniikka ja menetelmät ovat kehittyneet niin, että puunkorjuuta voi hyvin toteuttaa pakkaskauden ulkopuolellakin.
– Hyvä suunnittelu ja oikeantyyppinen korjuukalusto mahdollistavat sen, että korjuu onnistuu. Jälki voi olla sulan maan aikaan jopa parempaakin, kuin talvella, kertoo Metsä Groupin metsäasiantuntija Janne Mustikkamaa.

Lue lisää torstain 2.11. Puruvedestä, jossa runsaasti muitakin metsäaiheisia juttuja!

Kommentteja aiheesta “Sujuu se hakkuu sulallakin maalla – oikeat työtavat ja varustus mahdollistavat onnistuneen puunkorjuun kesäkaudellakin

  • 1.11.2017 at 17:56
    Permalink

    Jälki on kyllä karmeata kesät talvet! Kuinka voidaan isänmaata kohdella niinkuin nuo isoilla koneilla möyrivät urakoitsijat tekevät!

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viikon kysymys

Mikä on syksyssä parasta?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...