0

Kirkkomusiikkiviikko vie vaellukselle reformaation sävelmaailmaan – viikko alkaa 29. lokakuuta

Kirkkomusiikkiviikko tarjoaa yhteensä kahdeksan kirkkomusiikkielämystä ajalla 29.10.-5.11. Konsertit järjestetään Savonlinnan tuomiokirkossa sekä pyhäinpäivänä myös siunauskappeleissa.

– Reformaation merkkivuoden hengessä ohjelma rakentuu virsien ja koraalien ympärille. Reformaatio toi virret osaksi jumalanpalvelusta ja antoi kirkkokansalle luvan laulaa. Luther oli itsekin musiikin rakastaja. Hän soitti luuttua ja piti monista aikalaisistaan poiketen musiikkia Jumalan hyvänä luomistekona, kertoo seurakunnan johtava kanttori Minna Raassina.

– Viikon avaa Lauluyhtye Versio, joka esittää renessanssin musiikkia Palestrinalta ja Desprez’lta. Desprez oli Lutherin ihailema säveltäjä, jonka teoksia hän varmaan soitteli itsekin luutullaan.

Kirkkomusiikkiviikon alussa kuullaan urkumusiikkia kahden sisaruksen esittämänä.

– Kanttorit Ritva Göös ja Katja Mäkiö esiintyvät tuomiokirkossa perättäisinä päivinä. Mäkiön urkukonsertissa kuullaan Bachia ja Göösin konsertissa kirkkomusiikin uusia tuulia 1700-luvun jälkipuoliskolla, Raassina kertoo.

– Monelle viikon kohokohta tulee olemaan Esa Ruuttusen ja Cello Spiritualsin Matkavirsiä, jossa kuullaan Ruuttusen rakastettuja tulkintoja tunnetuimmista virsistämme.

Raassina esiintyy itsekin Kirkkomusiikkiviikolla. Pyhäinpäivänä Pääskylahden ja Talvisalon kappeleissa järjestettävä ”Sinua en unohda” –hetki tuo lohtua muistoja täynnä olevaan päivään. Raassina laulaa sävellyksiään Saima Harmajan ja Lassi Nummen runoihin. Kappalainen Jaana Paju johdattaa viivähtämään muistojen ääreen. Pyhäinpäivän tunnelmallisessa iltamusiikissa tuomiokirkossa kuullaan kanttori Minna Malista. Tilaisuudessa luetaan vuoden aikana poisnukkuneiden seurakunnan jäsenten nimet.

Kirkkomusiikkiviikon päätöskonsertin järjestää Savonlinnan Orkesteri. Konsertissa kuullaan kaksi Bachin baritonikantaattia, joiden solistina laulaa baritoni Petteri Salomaa. Konsertin kapellimestarina vierailee Kreeta-Maria Kentala. Kentala on Suomen vanhan musiikin liikkeen uranuurtajia, jonka lukuisat levytykset ovat saavuttaneet palkintoja niin Suomessa kuin ulkomailla.

Kirkkomusiikkiviikon ohjelma:

Kaikki konsertit järjestetään Savonlinnan tuomiokirkossa ellei toisin mainita.
29.10. klo 13 Avajaiskonsertti
Reformaatiojuhlaa ja renessanssin laulumusiikkia. Lauluyhtye Versio. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €
31.10. klo 19 J.S. Bachin jalan jäljissä Pohjois-Saksaan
Katja Mäkiö, urut. Ritva Göös, laulu. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €
1.11. klo 19 Kirkkomusiikin uusia tuulia 1700-luvun jälkipuoliskolla
Ritva Göös, urut. Katja Mäkiö, laulu. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €
2.11. klo 19 Matkavirsiä
Esa Ruuttunen, baritoni. Cello Spirituals. Vapaa pääsy,ohjelma 10 €
4.11. Sinua en unohda -hetki
Pääskylahden kappelissa (Moinsalmentie 144) klo 13
Talvisalon kappelissa (Kalmistontie 1) klo 15
Viivähdä muistojen ja musiikin äärellä.
Jaana Paju
Minna Raassina, laulu ja piano
Nokipannukahvit tarjolla Pääskylahdessa alkaen klo 12 ja Talvisalossa alkaen klo 14.
4.11. klo 18 Pyhäinpäivän iltamusiikki
Musiikki: kanttori Minna Malinen. Tilaisuudessa luetaan vuoden aikana poisnukkuneiden seurakunnan jäsenten nimet. Vapaa pääsy, ei ohjelmamaksua
5.11. klo 19 Päätöskonsertti
Chr. W. Gluck: Autuaitten sielujen
karkelo. J. S. Bach: Kantaatit BWV 56 ja BWV 82 sekä Arioso kantaatista BWV 156. Savonlinnan Orkesteri
Kapellimestari Kreeta-Maria Kentala
Petteri Salomaa, baritoni.
Liput 20 €, opiskelijat ja lapset alle 16 v. 10 €. Liput käteisellä ovelta tuntia ennen esitystä.

Järjestäjä: Savonlinnan seurakunta

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...