0

Digiloikan mahalasku

Viime aikoina valtakunnallisissa medioissa on kohkattu paljon digiopetuksen kasvaneesta roolista kouluissa.
Ennen kun asiaan itsessään pureutuu tarkemmin, on syytä tarkastella laajempaa kuvaa. Nykylapsen oppimispolku on suunniteltu hyvin tarkkaan. Erinäiset kasvatus- ja opetussuunnitelmat määrittelevät oppimisen tavoitteet ja keinot. On VASUa, OPSia ja LOPSia. Tiivistetysti näiden tavoitteena on itsenäisesti ohjautuva, oppimisesta innostuva yksilö, joka oppii ilmiöiden avulla ja tietotekniikkaa sujuvasti hyödyntäen, kasvaen valmiiksi jatko-opintoihin. Niin just joo.
Kuten hienoissa ylätason strategioissa yleensäkin, myös näissä on mukana paljon sanahelinää. Pitkäaikainen vääntö siitä puhutaanko ylä- ja ala-asteesta, ylä- ja alakoulusta vai ylä- ja alaluokista on jo huvittavaa. Luokkahuonehan on nyt jo vanhankantaista ajatusmaailmaa. Nykytermein kyseessä on oppimisympäristö. Ja opettaja, hänhän ei tietenkään enää ole opettaja. Hän on oppimaanohjaaja. Juu ja taas heti oppimistulokset paranivat.

Sama runoilu jatkuu digioppimisen suhteen. ATK:sta tuli jo aikaa sitten TVT. Nyt sekin on jo vähän pliisu ilmaus. ICT on tätä päivää.
Auttamattoman vanhanaikaista on myös rajoittaa näkemys digioppimisesta tietokoneisiin. Tablettitietokoneetkin ovat jo hiukan vanhaa tekniikkaa. Älytaulun voi rinnastaa piirtoheittimeen. Pitää olla 3D:tä, VR:ää ja AR:ää. Virtuaalista ja lisättyä todellisuutta.
Pinnat kotiin niille humoristeille, jotka näitä keksivät. Tavoitteethan ovat kieltämättä kauniit. Käytäntö vaan on useimmiten ihan toinen.
Kouluissa on (liikaa) oppilaita jotka eivät yläluokillakaan osaa sujuvasti lukea tahi tuottaa jäsennettyä tekstiä. Tiedon prosessoinnin taidot ovat monilla auttamattoman vajavaiset. Puutteita perustiedoissa ja -taidoissa voisi luetella liuskatolkulla.

Mitä olen ymmärtänyt entisajan koulunkäynnistä, jos jotain ei osattu, niin se opeteltiin. Ja jos se ei sittenkään sujunut, niin sitten itkettiin ja opeteltiin se. Mutta opittiin lukemaan. Opittiin laskemaan. Opittiin oppimaan. Jos ei jossain aineessa pärjännyt niin jäi luokalleen. Nykyisin jos oppilas ei osaa jotain, opetussisältöä mukautetaan hänelle henkilökohtaisesti. Toisin sanoen pudotetaan rima riittävän alas.
Ja mitä tulee siihen digioppimiseen: lähes jokainen oppilas eittämättä osaa listiä kanssapelaajia räiskintäpelissä tai katsella kissavideoita virtuaalilaseilla. Mutta pyydäpä heitä luomaan tietokoneelle kansio. Tai avaamaan tekstinkäsittelyohjelma. Silloin on olo kuin ydinfysiikasta puhuisi.

Älylaitteet eivät tuo mukanaan älyä. Peruskoulusta häviävät kohta viimeisetkin ikäluokat, jotka vielä ovat eläneet analogisten TV-lähetysten, lankapuhelimen ja VHS-kasettien aikakaudella. Kohta jäljellä on enää niitä, joille pienestä pitäen on iltasadun sijaan lyöty käteen tabletti videoiden katsomista varten.
Jos saisin päättää, jatkuvan digiloikkimisen sijaan otettaisiin analogiharppaus taaksepäin. Omaa ikäluokkaani ei pienestä pitäen ole kasvatettu digimaailmaan, mutta silti väitän, että pystymme hyödyntämään uutta teknologiaa jopa erinomaisella tasolla.
Joten opetetaan ne lapset vielä jokunen vuosi ykkösluokalla koodaamisen sijasta sujuvasti lukemaan, jooko?

Jesse Härkönen
Kirjoittaja on urheilun parissa puuhaava kerimäkeläinen.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...