0

Metallimessu saapuu Kerimäen kirkkoon – tutut virret taotaan metalliseen muotoon

Suosittu Metallimessu saapuu ensimmäistä kertaa Kerimäen isoon kirkkoon. Metallimessu järjestetään tänä vuonna toistakymmentä kertaa eri puolilla Suomea, mutta Kerimäen messu on ainoa Itä‐Suomeen sijoittuva tapahtuma.
Metallimessu on evankelis‐luterilainen ehtoollismessu, jossa tutut virret on taottu metalliseen muotoon. Messuja toteuttaa Metallimessu‐ryhmä, joka on kiertänyt Suomea jo yli 10 vuoden ajan.
Kerimäelle Metallimessua saapuu toteuttamaan 15 hengen porukka, johon kuuluu bändi, liturgi, diakoni sekä teknistä henkilökuntaa.
Saarnan pitää Savonlinnan seurakunnan kirkkoherra Sammeli Juntunen. Messu on osa reformaation merkkivuotta.
Messussa liturgina toimiva pastori Haka Kekäläinen on sanojensa mukaan haaveillut tästä mahdollisuudesta aina Metallimessun perustamisesta asti.
– Kerimäen kirkko on tuttu paikka ja käynti siellä on aina yhtä sykähdyttävä kokemus. En malta odottaa, miten Metallimessu jyrähtää isossa kirkossa
Haka Kekäläisellä on takanaan yli 100 Metallimessua, mutta jokainen messu on silti yhä edelleen
vaikuttava elämys.
– Metallimessu on hyvin interaktiivinen. Juttelen paljon yleisön kanssa ja niinpä yleisö ja Metallimessu‐ryhmä tekevät yhdessä jokaisesta messusta yhdessä erilaisen kokemuksen. Messussamme on hauskaa myös se, että jokainen saa veisata niin lujaa kuin haluaa pelkäämättä, että naapuri kuulee, Kekäläinen lupaa.
Kuluvan vuoden Metallimessuissa on soitettu reformaation merkkivuoden kunniaksi mm. reformaation virsiä.
– Mukana ovat esimerkiksi virret 332 Herraa hyvää kiittäkää ja 517 Herra kädelläsi. Erityisen suosittu on oma versiomme virrestä 170 eli Jumala ompi linnamme.
Kerimäen isoa kirkkoa ei lämmitetä talvella eli kirkossa voi olla kylmä. Kannattaa siis pukeutua lämpimästi. Metallimessu järjestetään lauantaina 30. syyskuuta kello 16.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...