0

Kiitosten vahvuus mitataan pian

Savonlinnan kaupunginvaltuuston maanantai-iltaisessa kokouksessa valtuutetut kehuivat likimain kilvan, miten kyläkoulut ovat tärkeitä ja kuinka niitä pitäisi kehittää, eikä lakkauttaa.
Maaseudun ystäville valtuutettujen puheet olivat kannustavaa kuultavaa. Harmi vain, että valtuustosalin yleisölehteri ammotti tälläkin kertaa tyhjyyttään.
Valtuusto ei hyväksynyt kaupunginhallituksen esitystä, jonka mukaan pienten koulujen 25 oppilaan lakkautusrajaan tehtäisiin lievennyksiä. Asia jäi pöydälle noustakseen jälleen syksyn aikana esille.
Valtuusto hyväksyi myös kaupunkistrategian, jossa muun muassa korostetaan hyvinvoivaa kuntalaista, viihtyisää ja ekologisesti kestävää asuinympäristöä sekä toimivaa yhdyskuntarakennetta. Ne asiat toki voi käsittää monella tavalla, mutta valtuutettujen puheista voi päätellä, että monet hyveet toteutuvat maaseudulla ja maaseutukouluissa.
Valtuustossa oli sellaista henkeä päällä, että pienten koulujen lakkauttamisinto saisi loppua. On mielenkiintoista nähdä, pysyykö näkemys siinä vaiheessa, kun hallituksen esitys tuodaan uudelleen poliitikkojen arvioitavaksi. Politiikan jännittävyys perustuu siihen, että lopputulosta on vaikea arvata. Toivottavasti maaseutu kuitenkin voittaa tällä kertaa.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...