0

Ely-keskus palautti alkuillan Bussivuoron Enonkoskelle – sivistystoimenjohtaja toivoo ihmisten käyttävän vuoroa

Enonkoskelle pääsee jälleen arkisin kello 16 jälkeen Savonlinnasta julkisilla liikenneyhteyksillä. Ely-keskus on palauttanut linja-autovuoron, jotta esimerkiksi työssäkäyvät ja opiskelijat pääsevät koteihinsa alkuillasta.
Rehtori-sivistystoimenjohtaja Tommi Tikka kertoo, että ely-keskus lakkautti tänä kesänä sellaisen bussivuoron, jolla olisi päässyt Enonkoskelle arkisin vielä 16 jälkeen Savonlinnasta.
– Käyttäjiä ei kai ollut tarpeeksi. Saimme jonkun verran yhteydenottoja enonkoskelaisten lukiolaisten ja ammattiopistolaisten huoltajilta sekä työssäkäyviltä enonkoskelaisilta, kun viimeinen viimeinen Enonkoskelle tuleva bussivuoro lähti Savonlinnan linja-autoasemalta jo kello 15.20. Eli käytännössä pisimmillään Savonlinnassa pystyi olemaan töissä ja koulussa vain kello 8-15 välisen ajan. Eihän sellainen ollenkaan sovi useimpien koulujen ja työpaikkojen aikatauluihin.
Kunta neuvotteli ely-keskuksen kanssa ja vetosi, että julkisen liikenteen peruspalvelutason edellyttämä työssäkäynti ja opiskelu seudun keskuskaupungissa on onnistuttava.
– Enonkosken osalta se ei täyttynyt, ja niinpä ely-keskus teki hienon ja pikaisen päätöksen ja palautti viimeisen vuoron Makkolasta kello 16.35 Enonkoskelle. Siihen ehtii, kun hyppää Savonlinnasta kello 16.15 lähtevään ja Makkolan kautta Kerimäelle menevään bussiin ja vaihtaa Makkolassa Enonkoskelle menevään linja-autoon.
Tikka toivoo, että ihmiset käyttäisivät tätä viimeistä vuoroa, jotta se myös säilyisi.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...