0

Teräksistä tuotantoa – laaja asiakaskunta mahdollistanut Kesmacille tasaisen kasvun

Vuonna 1993 Kesmacin perustaneella Eero Tiaisella oli vain laserleikkuulaite, halli Kesälahdella sekä nippu tilauskirjassa odottavia töitä.
Tähän päivään tultaessa yhden miehen metallipaja on kasvanut 20-25 henkilöä työllistäväksi yritykseksi, joka valmistaa laajalle asiakaskunnalle tuotteita Kesälahdella ja Kiteellä sijaitsevissa halleissa.
Yritys on erikoistunut mittavien osakokonaisuuksien, kuten kuljettimien ja säiliörakenteiden valmistamiseen.
Toimintaa on kasvatettu tasaisesti kysynnän perusteella.
– Ensin oli yksi leikkuri, sitten laajennettiin tuotantoa särmäykseen, koneistukseen, aarporaukseen aina maalaukseen saakka. Siinä vaiheessa siirryttiin kokonaan CNC-pohjaisiin tietokoneohjattuihin automaattisiin laitteisiin. Sitten laajennettiin hallia ja myöhemmin tehtiin Kiteelle kaksi konepajahallia, Tiainen kertailee.

Kesmac toimii laitetoimittajana useille suurille monikansallisille yrityksille. Iso osa tuotteista on asiakkaiden toiveiden mukaisesti tehtäviä vaativia tilaustuotteita, joihin voi sisältyä sähköä hydrauliikkaa ja automaatiota.
Tiainen nostaa esiin neljä peruspilaria, joiden varaan toiminta rakentuu. Ne ovat prosessi, -sellu ja paperiteollisuus, kaivosteollisuus, metsäsektori, sekä omat tuotteet.
Asiakkaiden joukosta löytyy muun muassa sellaisia toimijoita kuin Kesla, VR, John Deere, Outokumpu, Outotec, Metsä Group, Valmet ja Andritz.
– Suuri osa, noin 70-80 prosenttia tuotteista menee näiden isojen yritysten kautta vientiin.
Maailman talouden vaihtelut eivät ole juuri vaikuttaneet yrityksen kokonaistilanteeseen. Etua on ollut siitä, ettei toimintaa ole rakennetun yhden toimialan varaan.
– Välillä toisilla aloilla menee paremmin ja toisilla huonommin. Usean kohderyhmän palveleminen kompensoi hyvin tilanteita ja on mahdollistanut yrityksen kasvun.

Lue koko juttu 24.8. Puruvedestä tai näköislehdestä osoitteessa puruvesi.net.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...